keskiviikko 18. helmikuuta 2015

oletko kiinnostunut teatterista?

Mikkeliläiset nuoret HOX! Teatteri Idean ylpeänä jäsenenä koen tarpeelliseksi mainostaa loistavaa ryhmäämme. Käykää myös tykkäämässä meistä Facebookissa! (klik)

 photo 10981861_357678104421316_9129303160917254802_n.jpg

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

sunnuntain tilannekatsaus

Kiirettä pukkaa! Tällä kertaa ihan todellista kiirettä, eikä mitään "no mä nyt tässä vaan vähän katoin tv-sarjoja liikaa ja unohdin blogini" -juttuja.

Aloitin vuodenvaihteessa eräät alaani liittyvät vapaaehtoishommat koulun ohella. Niissä onkin riittänyt työtä enemmän kuin olisin kuvitellut. Olen kuitenkin erittäin perso kaiken maailman työkokemuksille, ja itken onnesta aina kun saan lisätä CV:seeni jotain uutta. Lisäksi on aivan huippua tehdä työtä josta pitää. Satunnaiset "yhyy valitsinko väärän alan" -marisemiset vaihtuu herkästi hymyksi kun tajuaa, että kaiken sen stressin ja väsymyksen taustalla on työ, josta oikeasti pitää.

Olen käynyt salilla erittäin ahkerasti. Tai no, ainakin erittäin ahkerasti siihen nähden miten vähän minulla on todellisuudessa aikaa tehdä mitään ylimääräistä. Olen totaalisen innostunut salitreenaamisesta, ja toivon todella että minulla joskus tulevaisuudessa on vielä enemmän aikaa moiseen harrastukseen. Mikään ei ole yhtä mahtava tunne kuin se, että hiki virtaa ja lihakset ovat jumissa vielä pari päivää treenin jälkeenkin.

 photo altAvxJfKZW13sbrPAa8ONxQo190H2acR8-00AaIw_HrlOd.jpg

Salilla treenatessa olen kuitenkin huomannut, että alakroppani on selvästi paremmassa kunnossa kuin keskivartalo ja yläkroppa. Viipotan menemään crosstrainerilla ja juoksumatolla sellaista vauhtia ettei ennen olla nähty. True story, ei yhtään ylidramatisointia tai mitään muutakaan tällaisella kirjoittajasielulle ominaista. Hyvää kuntoani tarkastellessa saan osoittaa syyttävät sormeni kohti pyöräilyä. Kun yli 15 vuoden loistokkaan pyöräilyurani jälkeen tajusin, että pyörällä todellakin voi ajaa myös talvella, koko maailma avautui minulle. Tai sanotaanko, että koko Mikkeli avautui. Eipähän tarvi angstata sitä, että aika ei meinaa riittää kun pitää suhata paikasta x paikkaan y, paikasta y paikkaan z ja paikasta z takaisin paikkaan x koko ajan. Älkää silti katsoko minua pahasti, sillä tiedän että vielä vuosi sitten vannoin kaikkien kävelijöiden nimeen, että vaikka tulisi jääkausi, niin Iida se vaan kävelee kouluun!

Olenko puhunut teille pitkään aikaan teatteriharrastuksestani? Meidän teatteriporukalla Teatteri Idealla on uuden näytelmän harjoitukset meneillään ja ensi-illan tämä kyseinen taideteos saa keväällä. Mulla on näytelmässä pieni, mutta sitäkin haastavampi rooli. Olen kuitenkin hyvin onnellinen, että minulle langetettiin vain pieni rooli, koska aikani ei millään riittäisi jumalattomien vuorosanahirviöiden opettelemiseen. Teatteriharrastuksesta kerron ehdottomasti lisää joskus myöhemmin.

Vaihtoonlähtökin alkaa olla suhteellisen varmaa. Tammikuun lopussa loppui hakuaika, ja minä hain vaihto-oppilaaksi Puolaan, Belgiaan ja Norjaan. Kävin haastatteluissa, ja haastattelijat sanoivat, että olen ainoa joka haki ykkösvaihtoehtona Krakovaan, joten olisi ihme jos en sinne pääsisi. Vaihtoonlähdön ajankohtana olisi ensi vuoden alusta lähtien noin puoli vuotta. Pakko myöntää, että jännittää ja pelottaa jo nyt, mutta tiedän että katuisin koko loppuelämäni jos en nyt lähtisi vaihtoon. Ensi kuussa tulee lopulliset tulokset ja sitä siis tässä odotellaan into piukeena.

 photo WP_20141114_001.jpg

Vaihtoonlähdöstä johtuen elämääni lankesi yllätysnopeudella eräs takaraivossa jyskyttävä asia: oppari! Haastattelijat suosittelivat, että jos meinaan lähteä vasta ensi vuonna vaihtoon, minun olisi syytä tehdä oppari valmiiksi ennen lähtemistäni. Muuten en välttämättä valmistu kolmessa ja puolessa vuodessa, mikä olisi meille tradenomeille se suositus. Paniikinpoikanen alkoi kyteä päässäni, mutta toisaalta odotan myös opparin tekoa innolla, koska saan mahdollisesti tutkia jotain, mikä minua todella kiinnostaa. Eniten minua kiinnostaisi tutkia pieniä yrityksiä tai kuntaliitoksia talouden näkökulmasta, mutta katsotaan mitä keksin. Menen ensi kuussa tutkimusmenetelmät-kurssille, ja siellä toivottavasti pääni selkiytyy paremmin.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, viikon päässä siintää näköpiirissä hiihtoloma. Odotan sitä aivan järjettömällä innolla! En ole käynyt porukoidenkaan luona sitten joululoman, joten ihanaa nähdä koko perhettä kunnolla!

perjantai 16. tammikuuta 2015

kun iida kävi kampaajalla

Olen käynyt oikeastaan koko elämäni yhdellä kampaajalla satunnaisia yhden käden sormella laskettavia kertoja lukuunottamatta. Eikö se ole naisille aika ominaista? Kotipaikkakunnalla tai sen läheisyydessä on se yksi kampaamo, johon äitisi on sinua vienyt pikkutytöstä asti. Se tietää sinun hiushistoriasi: kaikki värikokeilut ja poikatukkavaiheet. Se tietää miltä näytät otsatukalla ja ilman. Se muistaa milloin hiuksesi ovat olleet huonokuntoiset, helposti rasvottuvat ja milloin hiuksia on putoillut stressin tai jonkun muun syyn vuoksi ennätysmäisen paljon. Kun haluaa jotain uutta hiuksiinsa, sille voi vain mennä ja sanoa: "haluan kokeilla jotain uutta, joka sopii minulle" ja joka ikinen kerta tietää, että lopputulokseen voi olla tyytyväinen.

Uusille paikkakunnille muuttaessa yksi ärsyttävimmistä asioista on etsiä uusi kampaaja. Henkilö, joka hoitaa hommansa hyvin ja jonka tuolissa on mukava istua. Kampaajalla käynti on kuitenkin opiskelijalle sen verran iso investointi, että jälkikäteen ärsyttää todella paljon jos tuntuu ettei ole saanut rahoilleen vastinetta. Helsingissä asuessani en edes etsinyt paikallista kampaajaa, sillä ajoitin kampaajakäyntini sille ajalle, kun olin kotikotona käymässä. Sama päti ensimmäisenä Mikkelivuotenani. Nyt toista vuotta täällä asuessa päätin, että on aika etsiä hyvä ja sopivan hintainen paikallinen kampaaja. Toisella kerralla tärppäsi. Marssin Parrasvaloihin. Kannattaa kuunnella suosituksia. Tässä on lopputulos:

 photo IMG_0338.jpg

No vitsi vitsi. Ihan vähän vaan Iitu käytti hyväkseen sen kameran kummaa ominaisuutta, joka sai hiukseni näyttämään violeteilta. Seuraava kuva on totuudenmukainen, vaikkakin hiukseni näyttäisivät kunnon valossa vieläkin kirkkaammilta.

Värjäsin hiukseni siis punaisiksi. "Jo oli aikakin", joku sanoisi. Minulla oli viimeksi noin kolme vuotta sitten punaiset hiukset, mutta sitten muistaakseni värjäsin ne tummanruskeiksi. En muista miksi, mutta niin vain tapahtui. Ajattelin aina, että sitten kun minulla on pitkät hiukset, värjään takaisin punaisiksi. Kaksi vuotta sitten päätin kasvattaa tummanruskean värin pois hiuksistani, sillä punainen väri näkyy paremmin oman värini päällä. Oma värinikin on toki melko tumma, mutta vaalentaminen ei tule kysymykseenkään, sillä olen hyvin tarkka hiuksistani, enkä halua ottaa mitään riskejä, joiden myötä hiusteni kunto voisi huonontua. Ohjeeni kampaajalle oli siis "niin kirkkaanpunainen kuin mahdollista ilman vaalentamista." Ja tällainen siitä tuli.

 photo IMG_0340.jpg

Silmäpussit moi! Ja kuten arvata saattaa, olen enemmän kuin tyytyväinen. Ihan turhaan kävin itseni kanssa "sopiikohan punainen nyt enää minulle ja onko se liian shokeeraava ja mitäjosmitäjosmitäjos" -kamppailuja. En ole turhaan montaa vuotta haikaillut punaista hiusväriä, sillä se todella sopii mulle!

Erityisen kivaa on se, että asu kuin asu tuntuu värikkäämmältä punaisten hiusten kanssa. Syksyn myötä pukeutumiseni on muuttunut värittömämmäksi kuin ennen, ja olenkin hermoillut sen asian kanssa. Musta ja harmaa on kivoja värejä, mutta peilistä katsoessa on tuntunut, että takaisin ei katso se sama Iida. Vanhoissakaan vaatteissa olo ei ole tuntunut omalta. Oli kiva huomata, että ainoa asia mitä tyylini tarvitsi, oli punaiset hiukset. Nyt jokaisessa päivässäni on varmasti väriä mukana.

Mitä sanotte uusista hiuksistani? Oletteko itse punaisen värin ystäviä vai tykkäättekö kenties pitäytyä omassa luonnollisessa värissänne?

tiistai 13. tammikuuta 2015

ajatuksia alkoholista

Mietittekö koskaan alkoholinkäyttöänne? Onko se sidoksissa siihen mitä mieltä olette alkoholinkäytöstä yleensä? Käyttekö baarissa joka viikonloppu vai siemailetteko hillitysti viinejä, kaljoja tai siidereitä kotioloissa? Etkö kenties käytä alkoholia lainkaan?

Se, mikä jollekin on normaalia alkoholinkäyttöä, voi olla toiselle liikakäyttöä. Toinen voi nähdä alkoholinkäytön täysin normaalina asiana, toinen paheksuu jos kaveri juo yhdenkin tölkin siideriä. Meitä on moneksi. Usein sanotaan, että syy löytyy kotioloista. Olisi mielenkiintoista tutkia asiaa tarkemmin. Pohdin kuitenkin nyt omasta tuttavapiiristäni löytyviä muutamia ihmisryhmiä, ja heidän sekä vanhempiensa suhtautumista alkoholiin.

Tunnen ihmisiä, joiden vanhemmat ovat tai ovat olleet alkoholisteja ja tämän vuoksi heidän lapsistaankin on tullut liikakäyttäjiä. Tunnen myös ihmisiä, joiden vanhemmat ovat tai ovat olleet alkoholisteja, ja tästä syystä heidän jälkikasvu ei koskekaan alkoholiin. Lisäksi on heitä, joiden vanhemmat juovat sivistyneesti silloin tällöin viiniä tai siideriä ja tämä tapa on tarttunut lapsiinkin. Jos taas vanhemmat ovat kieltäneet lapselta biletyksen ja alkoholinkäytön nuorena, lähtee nuori hyvin helposti kapinoimaan.

 photo WP_20140601_001.jpg

Minun vanhempani eivät koskaan kieltäneet minua käyttämästä alkoholia. Siihen ei ollut tarvetta, sillä en ollut oikeastaan edes kiinnostunut kyseisestä nautintoaineesta ennen täysi-ikäistymistä. Meillä kotona ei koskaan ollut alkoholia, lukuunottamatta satunnaisia joululahjaksi saatuja viinipulloja, ja nekin lähes poikkeuksetta pysyivät avaamattomina kunnes joku tajusi heittää ne pois, tai kunnes isoisäni seuraavana jouluna maistoi tilkan kyseistä juomaa. Vanhempani eivät kritisoineet alkoholinkäyttöä, sitä ei vain meidän kotona ollut. Tästä syystä minun suhteeni alkoholiin on aina ollut se, että se on nautintoaine joka ei ole tarpeellinen. Jos minusta joskus tuntui, että siitä oli tulossa tarpeellinen, tajusin että täytyy hiljentää tahtia.

En oikeastaan koskaan hengannut sellaisissa piireissä, joissa juotiin. Olin kai jollain tapaa muutenkin kapinoitsijanuori, joka halusi erota massasta. Pidin juomista sellaisten ihmisten puuhana, jotka olivat massaa ja väen väkisin yritin olla erilainen ja ylpeä siitä. Jossain vaiheessa onneksi tajusin hellittää. Noloustermein ilmaistuna päätin, että yolo. Löysin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa tulin hyvin toimeen ja jotka juhlivat paljon. Ajattelin, että tämähän on kivaa. Join ehkä kaksi kertaa kuukaudessa. Toisinaan olin kuskina, eikä minua haitannut olla ainoa selvinpäin oleva humalaisten keskuudessa.

Olen kuitenkin aina ajatellut, että niin kauan voin käyttää alkoholia, kun tiedän että pystyn selviämään tilanteesta selvinpäinkin. Mentaliteettini kuuluu, että jos on huono päivä tai masentaa, en juo. Jossain vaiheessa minulla oli kausi, jolloin en muistanut milloin viimeksi olisin ollut selvinpäin bileissä. Silloin sanoin kavereilleni, että seuraavalla kerralla minä lähden kuskiksi.

Kun kaveriporukkani vaihtui jälleen, ja lähelleni virtasi ihmisiä jotka mielellään viettivät iltaansa katsomalla elokuvia ja juoden limua, aloin punnitsemaan alkoholinkäyttöäni uudestaan. Pari kertaa kuukaudessa tuntui liialta bilettämiseltä minulle, ja minusta tuntui etten koskaan enää halua koskeakaan kyseiseen nautintoaineeseen. Monet sanoivat, että turhaan analysoin itseäni ja alkoholinkäyttöäni, etenkin kun en edes juo paljoa. Voisin juoda silloin kun huvittaa ja olla juomatta silloin kun huvittaa. Tuntui, etten siltikään saanut mielenrauhaa. Koin olevani se sama nuori tyttö, joka halveksi juomista. Niinpä päätin viime syyskuussa, että aloitan tipattoman loppuvuoden, jonka aikana selvittelen päätäni.

Ja se piti. Se on tosin jatkunutkin, sillä mieleni ei ole tehnyt vieläkään lähteä baariin istumaan iltaa ja tanssimaan. Voisin kuitenkin lähteä tilaisuuden tullen. Löysin nimittäin tipattoman aikana alkoholinkäytölleni suunnan. Se on tasoa vähän ja harvoin.

Välillä olen kateellinen ihmisille, joille juominen on aina ollut osa normaalia elämää. Ei mikään alkoholismi, tietenkään, mutta sellainen normaali juominen, että joskus harvoin voi juoda kaverin kanssa viiniä miettimättä sen kummemmin alkoholinkäyttötapojaan. Minulle se vain on aina ollut jotain muuta. En ole tottunut siihen, että viiniä voi juoda silloin tällöin ruuan kanssa tai siiderin voi ottaa saunajuomaksi. Toisaalta olen kuitenkin hyvin onnellinen, ettei alkoholista ole koskaan muodostunut minulle tapaa.

Tuntuu, että sellaiset ihmiset, jotka eivät halua aina juoda luokitellaan heti tylsiksi. Aina kysellään, että miksi en juo. Ei, en ole raskaana. Ei, en ole absolutisti. Ei, en ole entinen alkoholisti. Kyllä, tykkään käydä baareissa ja tavata uusia ihmisiä selvinpäin. Ei, minua ei haittaa se, että minä en juo ja te muut juotte. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että kohtuullinen alkoholinkäyttö on jokaisen oma asia. En minäkään kysy muilta ihmisiltä, että miksi sinä juot. Tiedän, että välillä tekee vain mieli juoda ja välillä tekee vain mieli olla juomatta. Joku tutustuu helpommin uusiin ihmisiin pienessä hiprakassa, joku ilman nautintoaineita. Ei siihen yleensä muita mielipiteitä juonnu.

Minkälaisia ajatuksia tämä teksti herätti sinussa? Onko kasvatus vaikuttanut alkoholikäsitykseesi, vai oletko koskaan edes miettinyt asiaa?

lauantai 10. tammikuuta 2015

talvihassuilua

Hei te kaikki ihanat! Eilen oli ihan järjettömän ihana päivä ja hyvä fiilis jatkuu vieläkin ja haluan vain jakaa iloisuutta teille kaikille, etenkin näiden mahdollisimman järjettömien kuvien avulla. Katsotaan miten onnistun. Hihii!

 photo IMG_0330.jpg

Eilen aamulla heräsin tuhottoman aikaisin viiden tunnin yöunien jäljiltä ja pikaisen aamupalatuokion jälkeen kävelin Iitulle (click & click) kuvaamaan hänelle valmistujaiskiitoskorttikuvia. Siinä samassa sitten tietysti ajatuksenjuoksuni oli jotain tasoa: kiitoskorttikuvat otettu --> minulla ei ole kiire minnekään --> Iitulla on kamera --> minulla on blogi --> ASUKUVIA! Kun vielä muistin, että tämä talvitakki ei ole esiintynyt blogissa, asukuvien ottamispäätös oli sinetöity. Huomasinpa kylläkin taas ilokseni, että olin unohtanut tyhjentää takin oikean taskun kaiken maailman lompakoista, kännyköistä ja kuulokkeista (kyllä, monikko on tarpeellinen), ja takki näyttää semisti hassulta joissain kuvissa. Mutta eipä sen väliä, sillä yhtä hassu oli kuvaaja ja kuvattava.

 photo IMG_0332.jpg

Eiliseen päivään kuului myös kampaajalla käynti, josta lisää myöhemmin. Voin kertoa, että hiukseni saivat aivan uuden värityksen. Suuntasimme kampaajani jälkeen Iitun kanssa salille, jonka myötä minulle tapahtui niinkin hieno asian kuin salillakäyntineitsyyden menetys. Tosin emme kokeilleet vielä laitteita, tutustuimme ainoastaan tiloihin ja kyselimme infotiskiltä salin käytännöistä ja hinnoista. Vaikka ei se salilla käynti mitään rakettitiedettä ole, iski paikan päällä silti pieni paniikki. Onneksi en ollut ainoa, sillä kanssasaleilija yhtyi fiiliksiini. "Miten minä koskaan sopeudun tällaiseen paikkaan." "Sitten joku vaan katsoo kun en osaa tehdä yhtään mitään." Olen tosin hyvin onnekas, sillä ihana kaverini Niina teki mulle saliohjelman. Olisin aivan pulassa ilman häntä. Tällaisina hetkinä ja aikoina on onnekas, että kaveripiiristä löytyy joku, joka harrastepohjalta osaa tehdä saliohjelmia. On aina ihanaa kysyä neuvoa ihmisiltä, jotka tietävät asioista paremmin kuin minä.

Minkälaisia kokemuksia salilla käymisestä teillä lukijoilla on? Rakastatteko vai vihaatteko? Olisi kiva kuulla erilaisten ihmisten kommentteja, sillä saliharjoittelu jakaa todella paljon mielipiteitä.

 photo IMG_0321.jpg photo IMG_0322.jpg

Vaikka olin ollut eilen jo kuusi tuntia menossa, oli silti pakko lähteä vielä pyörimään illansuussa kaupungille. Olin haaveillut yhdestä paidasta pitkään, ja ajattelin nyt mennä kokeilemaan sopisiko se uusien hiusteni kanssa. Ja sopihan se, paremmin kuin näiden kuvissa näkyvien. Ostosreissun jälkeen vietin vielä vähän lisää laatuaikaa itseni kanssa ja menin juomaan jouluisen lattekahvin Ramin konditoriaan lukien samalla pöydässä lojunutta Hesaria. Se oli rentouttavaa se. On se kumma, kun mietin aina kävelylle tai kaupungille lähtiessä, että kenellehän nyt soittaisin tai tekstaisin että lähtisitkö mukaan. Vietän loppujen lopuksi nykyään melko vähän aikaa yksin, ja siksi onkin hyvä välillä muistaa, että siellä ihmisten ilmoilla voi käydä ihan itsekseenkin. Tykkäättekö te viettää aikaa itseksenne vai kaipaatteko aina seuraa?

Ainiin. Meinasin unohtaa että menetin eilen myös pizzantilaamisneitsyyden. Siis tilasin ensimmäistä kertaa ikinä pizzaa kotiinkuljetuksella. Oli kyllä jännintä ikinä mennä avaamaan pizzalähetille ovi ja ojentaa setelit kouraan. Voitte varmaan täysin samaistua tähän ja aistia sisälläni kihelmöineen jännityksen. Kyllä elämä voi sitten ollakin jännää.

 photo IMG_0328.jpg
takki: Zalando/Vero moda, pipo: Stadium, kaulahuivi: made by Iitu, housut: Gina Tricot 

Tänään en kyllä aio tehdä mitään, vaikka vieläkin kuumottelisi pari paitaa H&M:ltä. Tyydyn haaveilemaan, sillä niinhän meillä köyhillä opiskelijoilla yleensä on tapana. Päivän suunnitelmissa on vain ja ainoastaan telkkarin katsominen ja tietokoneella istuminen. Mulla alkaa maanantaina koulu kolmen viikon joululoman jälkeen, enkä odota moista koitosta yhtään innolla. Siksi täytyy viettää viimeiset lomapäivät tehden vain ja ainoastaan sellaisia juttuja, jotka saa ajatukset pois tulevasta.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: tyypit, seuratkaa mua Instagramissa! Jos olette järkevästi pysyneet poissa kyseisestä kuvapalvelusta, voitte silti seurata minua salaisesti, sillä profiilini on julkinen.

maanantai 5. tammikuuta 2015

toffee- ja minttutäytteiset suklaakeksit

On jälleen aika leipomusten esittelyn! En ole aikoihin leiponut oikeastaan mitään muuta kuin sämpylöitä ja siksi mieleni teki jotain makeaa kahvin kanssa syötäväksi. Otin avuksi suosikkiruokablogini Lunni leipoo -blogin, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Blogin kirjoittaja oli valmistanut aivan järjettömän hyvännäköisiä toffeetäytteisiä suklaakeksejä, joiden resepti vaikutti sopivan haastavalta kaltaiselleni tumpelolle. Minua kiehtoi ajatus siitä, että näiden keksien sisälle laitetaan kokonainen suklaanappi ennen paistamista. Vaikka visuaalisesti nämä eivät ole läheskään yhtä kauniita kuin Annamarian vastaavat, tuli näistä silti järjettömän hyviä!

 photo IMG_20150105_131656.jpg

Tarvitset:

115 g voita
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
40 g (vajaa 1 dl) kaakaojauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
24 kpl Center-suklaita tai Maraboun vastaavia (yhdessä paketissa on vajaa 15, joten osta kaksi pakettia!)

Vaahdota huoneenlämpöinen voi molempien sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi (n. muutaman minuutin ajan). Lisää muna, vatkaa joukkoon.

Siivilöi toiseen kulhoon jauhot, kaakaojauhe ja ruokasooda.

Sekoita ja lisää vähintään kolmessa erässä voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja laita peitettynä jääkaappiin n. tunniksi.

Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen.

Ota noin ruokalusikallinen taikinaa käteen, paina keskelle yksi Center-konvehti ja pyöritä palloksi. Taikinaa tulee olla sen verran, että konvehti on kokonaan peittynyt. Pyörittele halutessasi sokerissa.
Asettele pallurat parin sentin päähän toisistaan leivinpaperille, paista uunissa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan näitä tulee 24 kappaletta, mutta oma satsini jäi siihen vajaaseen pariin kymmeneen. Tein varmaan liian isoja keksejä.

Lisäksi alkuperäistä ohjetta uhmaten korvasin osan Center-toffeesuklaista Maraboun minttusuklaanapeilla. Lunni leipoo -blogin kirjoittaja Annamaria kertoi kokeilleensa ohjetta minttukonvehdeilla, mutta niiden koostumus oli ollut täysin erilainen kuin Center-suklaiden ja minttutäyte oli levinnyt pitkin leivinpaperia, josta johtuen keksejä oli ollut todella hankalaa irrottaa paistamisen jälkeen. Siksi pelkäsin itsekin soveltamista, mutta onneksi Maraboun napit soveltuivat kekseihin täydellisesti.

Siispä, jos mielesi tekee suklaakeksejä, kokeile näitä! Tule sen jälkeen kertomaan minulle onnistumisesta.

torstai 25. joulukuuta 2014

jouluilua ja asukuvaonnellisuutta

ASUKUVIA! OIKEASTI! KYLLÄ! Oon ollu nyt vajaan viikon kotikotona joulunvietossa ja tänään havahduin siihen että meiltä löytyy puolijärkkäri, jolla saisi kivoja kuvia blogiin. Ulkona aikaa viettävän hyytävän kylmyyden vuoksi asukuvien ottaminen tuntui maailman järjettömimmältä idealta, mutta nyt tai ei koskaan -mentaliteetilla raahasin pikkusiskon mukanani uhmaamaan Suomen talvea. Oli sen verran kiva asu, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sen ikuistaminen.

 photo PC250626.jpg

Olen lähes varma, että tämä on ensimmäinen asukuvapostaus blogini historiassa, jossa mulla nähdään farkut jalassa. Mekkotytöstä on syksyn aikana kehittynyt aikamoinen housutyttö! "En tiedä mikä on mun farkkukoko enkä jaksa selvittää" -ajattelumallista on päästy eroon pienellä painostuksella ja voi juku, mikään ei oo parempaa kuin täydellisesti istuvat farkut! Kyseiset farkut on ostettu Seppälästä, t-paita H&M:ltä ja takkijuttu kirpparilta (alun perin H&M). Uusin asusteostos on tuo ihana rusettisormus, joka tarttui Bijou Brigittestä jouluostosten lomassa. Ainii ja hei, onhan mulla joulukorviksetkin!!

 photo PC250625.jpg

Eilinen jouluaatto meni meidän perheessä perinteisissä merkeissä. Syötiin hyvin, katsottiin telkkaria ja avattiin illansuussa lahjoja. Mä olin ilmeisesti vakuuttanut joulupukin kiltteydelläni, sillä lahjoja oli ilmestynyt kuusen alle yllättävän paljon. Loppujoululoman voinkin sitten viettää esimerkiksi Sherlockin kolmoskautta katsellen, One Directionin uutta levyä kuunnellen, Maija Vilkkumaan romaania lueskellen, Taika-mukista kahvia juoden tai sipaillen ripsiini maailman parasta ripsiväriä. Millaisissa merkeissä teidän lukijoiden joulu sujui? Millaisia lahjoja löytyi kuusen alta?

 photo PC250624.jpg

Voi juku että meinaa väsyttää. En tiedä onko se tämä pimeys ja kylmyys vai mikä, mutta tuntuu että vaikka nukkuisi kuinka paljon, niin aina vain väsyttää. Katotaan saanko koko loman aikana levättyä pois sitä syksyn aikana elimistööni kerääntynyttä stressiä. Yritys hyvä kymmenen!

IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE LUKIJOILLENI!