tiistai 29. heinäkuuta 2014

hurja kesäpostaus

Mitä onkaan tapahtunut? Oivoi, jotain todella hienoa! Nimittäin nämä asukuvat, jotka ovat aivan tajuttoman järjettömän kivoja. Ei kännykkälaatua, ei paskalaatua, ei parvekkeella otettuja. Käytiin Nooran kanssa huuuurjan pitkällä road tripillä kotipaikkakunnallamme viikko sitten ja napsittiin asukuvia. Hurja road trip päättyi Nooran kotipihaan, jossa tapasin uuden ystäväni etanan!

 photo IMG_3627.jpg

Kun kerta Noorasta oli puhe, niin voisin myös ilokseni ilmoittaa, että tämän ajastetun postauksen julkaisun tapahtuessa olen onnellisesti Lontoossa kyseisen ystäväni kanssa. Lähdettiin matkaan eilen Tampereen lentokentältä ja paluumatkalle on tarkoitus suunnata perjantaina, ellei ystäväni alias ultimaattisin Lontoo-fani ikinä saa päähänsä jäädä kaupunkiin asumaan. Odotan innolla, että saan tehtyä matkapostauksen tänne. Lontoo on niin ihana!

 photo IMG_3620.jpg

Koska päivän sana on hurja, voisin myös mainita olevani tällä hetkellä hurjan onnellinen! Mulla oli perjantaina viimeinen työpäivä, mikä on toki vähän sniif, koska tykkäsin työstäni paljon. Halu päästä takaisin Mikkeliin on kuitenkin järjettömän suuri, ja siksi olenkin hyvin onnellinen kesäloman päättymisestä. On jännää ajatella, kuinka asuin lukion jälkeen vuoden Helsingissä, mutta en tuntenut kyseistä kaupunkia koskaan kodikseni ja lähdinkin joka ikinen perjantai tuon vuoden aikana viikonlopuksi vanhemmilleni. Mikkeli taas alkoi tuntua lähes heti kodilta. Sinne oli kiva jäädä viikonlopuiksi, siellä verkostoitui paljon nopeammin. Musta tuntuu että oon ylistäny Mikkelin maasta taivaisiin jo about 50%:ssa mun blogiteksteistä mutta voi voi, kun niin se vain on, mun rakkauskaupunki!

 photo IMG_3633.jpg

Mä oon kyllä ihan törkeen peloissani ens viikon maanantaina alkavasta management of international business networks -kesäkurssista. Oon melkein repiny epäiitskumaisesti pelihousuni huonojen englannintaitojeni takia ja jääräpäisesti väittänyt kannustaville ystävilleni, etteivät he ymmärrä kuinka paska oikeasti olen. Onneksi olen nyt Lontoossa kielikylvyssä, jospa tämä nyt vähän helpottaisi panikointia. Pahinta on ehkä se, etten voi lopettaa kyseistä kurssia kesken, koska elokuun opintotukeni riippuu vain ja ainoastaan siitä. Toisaalta jos lopettaisin kurssin kesken, se tarkoittaisi etten luultavasti voisi lähteä myöskään vaihtoon. On siis vain selvittävä. Ja etsittävä Lontoosta joku jonka kanssa keskustella yön pimeinä tunteina liiketaloudesta. Ammattisanavaraston on laajennuttava!

 photo IMG_3646.jpg

Olin eilen käymässä ihanalla Terhillä Lahdessa! Siellä oli kunnon partyt, käytiin isommalla porukalla piknikillä metsän siimeksessä ja Tikibarissa juomassa (tai omassa tapauksessani ihastelemassa) ihania drinkkejä. Enpä edes muista milloin viimeksi olisin käynyt Lahden yöelämässä, siitä on varmaan jo lähemmäs pari vuotta. Piknikilläkin oli vallan ihanaa, voi kun sellaisia voisi harrastaa useamminkin!

 photo IMG_3647.jpg

On kyllä ollu niin kuuma viime aikoina siellä Suomessa että huhhuh! Meikäläinen on innostunu auringonotostakin ihan ennennäkemättömällä tavalla. Edellisvuosien angstiteini-iida vastusti auringonottoa periaatteesta ja äitin "olet joka vuosi tuollainen kalkkilaivan kapteeni" -tokaisuista huolimatta. Nyt meikäläinen on oikeesti jopa silleen terveesti ruskettunut! On ihanaa köllötellä auringossa kuulokkeet korvilla hyvän musiikin pauhatessa. Pitää nauttia maaseudun rauhasta ja omasta isosta pihasta vielä ku voi.

 photo IMG_3648.jpg

Voisin toki mainita sanasen näistä kuvissa näkyvistä vaatteistakin. Lappuhame on kirpparilta pari kesää sitten ostettu, alun perin kaiketi H&M:n tuotoksia. Perusmustat sukkikset on Indiskalta (on muuten hyvät, en oo ikinä omistanu yhtä mukavia sukkahousuja!!!!!), ballerinat Spiritstoresta ja oranssi teepari äitiltä, iskältä ja siskolta tuliainen Ahvenanmaalta. Tykkäsin tästä asusta niiin paljon, mitä ite ootte mieltä?

 photo IMG_3651.jpg

Hahah musta tuntuu että oon varmaan jokaisessa postauksessa tän kesän aikana hokenut, kuinka NYT ehdin taas panostaa blogiini paremmin, mutta silti postaukset on viimeaikoina tullut noin viikon välein. Lopetan siis lupauksien tekemisen. Tykkään kuitenkin blogistani tosi paljon ja on ihanaa huomata että tämä on koko ajan kehittymässä enemmän ja enemmän itseni näköiseen suuntaan. Edelleenkin pelottaa mitä tapahtuu syksyllä, koska en omista kameraa. Pitänee etsiä kamerallinen ystävä, joka saa toimia hovivalokuvaajanani blogia varten. Haluaisin kuitenkin kysyä nyt myös teiltä arvoisat lukijat, mitä mieltä olette, onko blogissani tapahtunut kehittyminen ollut havaittavissa teidän silmillänne? Jos kyllä, niin onko kehittyminen ollut negatiivista vai positiivista?

 photo IMG_3654.jpg

Lopuksi voisin vielä muistuttaa, että käykäähän lukemassa edellinen kesähaasteeseen liittyvä postaus, eli novelli nappikauppiaasta. Tiedän, se on pitkä teksti, mutta en voi sanoin kuvailla kuinka siistiä sitä oli kirjoittaa. Sisäinen kirjailijani heräsi taas henkiin. En ole aikoihin nauttinut kirjoittamisesta noin paljon. Pistäkää kommenttia tulemaan, kritiikkiäkin saa laittaa!

// Hello everybody! Finally got some good pictures on my blog. These are taken by my friend Noora. Speaking of Noora, we two are in London now! The travel report is coming when I get back to Finland.

I could also mention that I love this outfit very much. What do you think about it?

lauantai 26. heinäkuuta 2014

kesähaaste 2014: nappikauppias

Arvoisat lukijat, ovenkahvatarinan saamasta positiivisesta palautteesta inspiroituneena päätin jatkaa kesähaastetta tällä kertaa haasteella "Kirjoita nappikauppiaasta." Olkaatte hyvät!

Emil oli elänyt koko neljännesvuosisadan kestäneen elämänsä pienessä syrjäisessä kylässä sijaitsevan nappikaupan yläkerrassa. Nappikauppa on ollut Emilin suvun omistuksessa jo monen sukupolven ajan. Emilin suku tunnettiinkin lähiseudulla nappisukuna.

Emilin isän kuoltua äkillisesti pari vuotta sitten, oli kaupalle saatava äkkiä jatkaja.
- Koko kauppa kuolee pystyyn, ei kukaan enää nykyaikana tarvitse nappeja, tokaisivat Emilin isosiskot nauraen ja muuttivat Helsinkiin.

Isä oli ollut Emilille rakkain ihminen maan päällä, joten hän päätti isän muistoa kunnioittaen ryhtyä jatkajaksi. 23-vuotiaalle pojalle se oli suuri uhraus. Hän keskeytti restonomiopinnot 400 kilometrin päässä sijaitsevassa opiskelukaupungissaan ja muutti takaisin maalle, siihen kuolevaan kylään, jossa hänellä ei ollut mitään.

Nappikauppa oli ollut isälle rakkaampaakin rakkaampi. Hän vietti sen parissa aamut, päivät, illat ja yöt. Kaikki olivat pistäneet merkille, ettei kauppa käynyt enää entiseen malliin. Silti isä jatkoi. Ei halunnut kehittää yritystä, halusi pitäytyä perinteissä.
- Perinteet ne ihmisen pystyssä pitää, oli isän kuuluisin lausahdus. Harmi vain, että isän tapauksessa se oli juuri päin vastoin.

- Perinteet ne ihmisen tappaa, päätti Emil heti alkuun.
Jos nappikauppa halutaan pitää, on tehtävä isoja muutoksia. Emil mietti ja mietti. Kirjoitti ideoita ylös ja heitti jokaisen roskiin. Esteet olivat korkeampia, kuin halu ottaa riskejä. Rahaa ei ollut, eikä sitä tullut.

Emil oli valmis heittämään hanskat tiskiin. Hän ei tuntenut nappeja tarpeeksi hyvin, eikä hän ollut kiinnostunut tutkimaan niitä tarkemmin. Mieli alkoi haikailla jatkamaan restonomiopintoja. Emil rakasti ruuanlaittoa, hänen suurin unelmansa oli suorittaa hotelli- ja ravintola-alan ammattikorkeakoulututkinto. On sääli, ettei isällä ollut samaa unelmaa. Kun rakastaa toista niin paljon, kuin Emil rakasti isäänsä, haluaa vain ja ainoastaan tehdä rakkaimman ihmisen unelmasta totta.

Meni muutama vuosi ja Emil sinnitteli edelleen. Hänen terveytensä oli alkanut reistailemaan ja hän oli väsynyt koko ajan. Väsynyt miettimään muutosta, väsynyt perinteisiin. Jollei kohta tapahtuisi ihmettä, kokisi Emil saman karmean kohtalon kuin isänsä.

Eräänä kylmänä talvipäivänä nappikauppaan astui kaunis ruskeahiuksinen nuori nainen. Emil ihmetteli tulijaa, sillä nappikaupassa kahden vuoden sisään käyneet nuoret asiakkaat ovat yhden käden sormilla laskettavissa.
- Kuinka voin auttaa? hän kysyi kuitenkin tuttuun tapaan.

Tyttö alkoi nauraa kovaan ääneen. Emil katsoi häntä kummaksuen. Tyttö jatkoi nauramista ainakin minuutin, kunnes vihdoin sai sanan suustaan:
- Apua, en voi lopettaa nauramista, ja nauraminen jatkui taas.
Emil ei tunnetusti ollut supliikkimiehiä, ja tunsikin olonsa hieman vaivautuneeksi.

- Selvä, nyt yritän rauhoittua, sanoi nainen ja läpsäisi itseään poskelle. - Olemme täällä tuppukylässä kavereiden kanssa.... anteeksi, saahan sanoa tuppukylä, olen vain itse kaupungista ja...
Emil nyökkäsi ja nainen jatkoi:
- Niin, tosiaan, olemme viettämässä hyvän ystäväni polttareita tuolla viiden kilometrin päässä eräässä vuokramökissä ja sitten kävi niin että...
Naisella on taas vaikeuksia pokan pitelemisessä. 

- Kävi siis niin, että kun tämä tuleva morsian makoili siinä mökin lattialla kirkkaanpinkissä puvussaan, niin minun koirani, jolla on jokin ongelma pinkkiä väriä kohtaan, juoksi paikalle ja otti hampaillaan ystäväni puvusta kiinni. Sitten me kaikki kiljuimme niin kovaa, että koira juoksi pelästyen karkuun, eikä pukuun jäänyt muuta jälkeä kun dobermannini syömästä irronneesta napista seurannut kolo. Nainen jatkoi nauraen: -Voitko kuvitella, dobermannini söi napin.

Emil katsoi naista kummaksuen. Oliko hän humalassa? Siltä vähän vaikutti, sillä ei tuo nyt niin hauska juttu ollut.

- Niin..
Emil avasi suunsa. - Tarvitsette siis napin ystävänne polttaripukuun?
Nainen nyökkäsi ja kysyi:
- Onko teillä sellaisia muovisia vaaleanpunaisia nappeja? Kyllä muunkin väriset tietysti kelpaavat, kunhan saadaan ystävän puku takaisin hänen päällensä.

Emil lähti tiskin takaa pois kohti muovinappien valikoimaa. Nainen seurasi perässä.
- Anteeksi, mutta en voi olla huomauttamatta. Näytät kovin väsyneeltä. En kai sattunut paikalle huonoon aikaan kummallisen tarinani kanssa?
- Ette toki, minua vain väsyttää aina, ei sen kummallisempaa, Emil kohautti olkiaan.
- Miksi sinua väsyttää aina?
- Eikö minun vain pitänyt etsiä sinulle vaaleanpunainen muovinappi?
- Minä rakastan tarinoita. Ja sitäpaitsi minulla ei ole mikään kiire sinne alkoholiparatiisiin.

Ja niin Emil kertoi kaiken. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän puhui omista asioistaan jollekin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen oli joku, joka oli kiinnostunut hänen asioistaan. Emil kertoi isästä, nappikaupasta, restonomiunelmasta, Helsinkiin muuttaneista siskoista, rakkaudestaan ruuanlaittoon, rahavaikeuksista, perinteistä ja muutoksista. Tyttö kuunteli ihmeissään.


- Sellainen minun elämä vain on ollut. Ei ole oikeutta valittaa. Olen onnellinen, että olen tehnyt isäni ylpeäksi.
- Kuule... Mikä sinun nimesi on?
- Emil.
- Kuule Emil, nainen sanoi miettelijäänä. - Olen hämmentynyt. Olen hyvin hämmentynyt.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen nainen avasi taas suunsa:
- Minulla on kotikaupungissani pieni suklaapuoti, jonka olen perinyt äidiltäni hänen kuoltua. Jätin kaiken, jotta voisin tehdä äidille mieliksi. Olen ammatiltani merkonomi ja olin juuri perustamassa omaa yritystä. Asuin kaverini kanssa ihanassa kolmiossa keskellä kaupunkia. Luulin, että minunkin elämäni olisi hyvää, jos perehtyisin päivät pitkät suklaan valmistukseen ja esillepanoon. Olin väärässä. Merkonomista ei saa leipuria tekemälläkään. Onhan se hienoa omistaa yritys, mutta ei se ole sama, jos ei rakasta omaa yritystään.

Emil katsoi naista suu auki:
- Onko sinulla vielä se suklaapuoti?
- On, mutta olen palkannut sinne sijaisen siksi aikaa, kun itse teen päätöksen puodin tulevaisuudesta. Nyt olen tehnyt sen päätöksen. Ei äiti ole minusta ylpeä jos en itse ole onnellinen.

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Emil kysyi jotain, mitä ei ole koskaan eläessään kysynyt keneltäkään:
- Tuota... Lähtisitkö joku päivä kahville kanssani?
Naisen suupielet levisivät hymyyn ja lopulta hän repesi nauruun.
- Pyydätkö kahville naista, jonka nimeä et edes tiedä.
Emil alkoi hävetä kysymystään saman tien.
- Mutta älä huoli Emil nappisilmä, kyllä minä lähden. Minun nimeni on Elisa.

Hanskat eivät lentäneet tiskiin, sillä ihme tapahtui. Suklaa-Nappi Oy.

torstai 17. heinäkuuta 2014

nahkashortsinen tyttö

Hellurei ja heipähei! Tämän kaiken lämmön keskeltä paljastui tänään kaksi kylmää totuutta. Kun elämä on hektistä, ei ehdi postailla. Ja koska iitskulandiassa kännykkäkuvat ovat nyt in ja hienot järkkärillä kuvatut kuvat out (ts. kameraa ei ole mutta kännykkä löytyy), saatte luvan totutella hirveen kivoihin kännykällä otettuihin asukuviin. Hän on nahkashortsinen tyttö, sama tyttö on nähnyt helvetin, vai miten se nyt meni.

 photo altAqCtxnir0vFkWTt8QtBcTYPjZCGuMjDeJz-SOCxeOykc.jpg photo altAmxVlsdOrLhj-b0VNyK70eyIqTUOC9TxC5I9cZRjAzT5.jpg

Vietin mukavaa minilomaa perjantaista maanantaihin. Harrastin mm. Jyväskyläilyä ja taisinpa piipahtaa rakkahassa Mikkelissäkin. Perjantaina matkustin bussilla Kouvolasta Jyväskylään katsastamaan Suvin uuden kämpän! Voi juku se oli hieno. Kyllä siellä kelpasi pari yötä viettää.

Lauantainahan myö käytiin tosiaan Suomipop-festareilla ja meikä on vieläkin ihan fiiliksissä niistä, oli niin huikeet festarit! Katottiin Pariisin kevään, Juha Tapion, Jukka pojan, Kolmannen naisen ja Eppu Normaalin keikat. Kaikki oli aivan mahtavia. Fiilisteltiin oikein kunnolla ja tanssittiin jalkamme kipeiksi! Huhhuh, meikäläinen on kuitenkin nähnyt kymmeniä keikkoja elämänsä aikana, mutta nuo festarit meni kyllä ihan heittämällä top kolmoseen ellei jopa ykköseks. Mielettömyyttä! Keikkapersoonani heräsi niin henkiin! Vieläkin hymyilyttää ajatuskin.

Sunnuntaina siirryin sitten Suvin luota ihanien Rouskun ja Niinan luokse, joilla vietin sunnuntai-maanantai välisen yön. Sunnuntai-iltana katsottiin jalkapalloa ja käytiin BURGER KINGISSÄ, joka oli tietämättäni rantautunut Jyppiläänkin asti! Nii ja maanantaina lähdin näille kahdelle Mikkeli-oppaaksi. Oivoivoi kun oli ihana päivä ja oivoivoi että oli ikävä sitäkin paikkaa. Uudessa kämpässänikin oli jo sukunimeni ovessa. Mutta eipähän tässä oo enää ku reippahat pari viikkoa kun sinnekin pääsee takaisin, jejeee!

 photo altAmXE5Vx9vTyMxWofvFSjVi82E8rL-TBO2lHU-Kzc6vyR.jpg photo altAvZTrYO87-Xa7oBhPkHB0ih7JPGNjhYS2eOUJ1vhOhiu.jpg

Mäki tykkään tosta vikasta kuvasta! Ja voisin tietysti kertoa jotain näistä vaatteistanikin. (Kuulemma) epäiidamaiset nahkashortsit ostin kirpparilta kahella eurolla viime viikolla. Paita on joku H&M:n perus. JA NUO IHANAT BALLERIINAT on Spiritstoresta ja ne on mun ainoat balleriinat ja ne hajoaa kohta!!! Mutta minkäs tekee kun on tämmöinen kenkäkriittinen eikä mitkään kelpaa. Ois pitäny ostaa noita silloi pari vuotta sitte ainaki viidet parit koska ne on ihan täydelliset. Sniif. Kun nuo hajoavat lopullisesti, lupaan pitää niille isot ja arvokkaat hautajaiset.

Hirveä kirjoitusvimma tuli yhtäkkiä, voisinkin alkaa pohtimaan seuraavaa Kesähaasteeseen tulevaa postaustani. Hmmm. Adios!

// My life has been so hectic, but maybe it's cool! I was in Jyväskylä and Mikkeli a couple days ago. Oh how I love these cities. I really like summer!

torstai 10. heinäkuuta 2014

päiväni majavana

Viime viikon torstaina oli normipäivä Mikkelin Urpolassa. Löysin vihdoin todellisen identiteettini, sillä vietin päiväni majavana. Ja vaikka kukaan ei näekään tässä tietenkään mitään omituista, avaan silti tätä tapahtumaa hieman teille ah-niin-ihanille lukijoilleni.

 photo WindowsPhoneIida_20140703_006.jpg 

Osa meidän loistavasta teatteriporukasta Teatteri Ideasta (käykää tykkäilemässä meijän fb-sivusta tästä linkistä!!) päätyi suunnittelemaan ja toteuttamaan lapsiperheille tarkoitetuille Hulivilikarnevaaleille rastirataa, joka sijoittui Urpolan luontokeskukseen. Meidän teatteriporukasta paikalla oli neljä innokasta eläintä. Päiväni majavana ei siis ollut millään lailla yksinäinen, olivathan seuranani karhu, harakka ja liito-orava.

 photo WindowsPhoneIida_20140703_005.jpg photo WindowsPhoneIida_20140703_004.jpg

Koulunkäynninohjaajana reippahat vuosi sitten toimineena voin sanoa että lasten kanssa oleminen oli pitkästä aikaa mahtavaa! Kanssani otettiin yhteiskuvia ja multa kyseltiin paljon kysymyksiä. Tulipahan joku Radio Mikkelin hemmokin haastattelemaan, ja tämmösenä jännittäjänä pelästyin ensin kuollakseni, mutta onneksi iitskujen majavalajike osaa puhua ja sain sönkötettyä jopa jotain suhteellisen järkevää ja radioystävällistä enkä vain rakentanut sanallisia patoumia (hehhehee) itseni ja radioheebon mikrofonin väliin. Ehkä.

 photo WindowsPhoneIida_20140703_007.jpg

Tämä päivä oli niin yksi kesäni huikeimmanlaisista! Ihania ihmisiä ja täydellinen sää. Aamulla heräsin väsyneen kyynisenä uuteen päivään ja olin varma etten jaksa viittä tuntia urpoilla Urpolassa, mutta toisin kävi ja majavuus on nyt osa minua. Päivän jälkeen suunnattiin vielä eläinporukalla ilman eläinkuteita Best Burgeriin hiljentymään roskaruuan ääreen. Mahtava päivä on mahtava päivä ja mahtavat ihmiset ovat mahtavia ihmisiä! Sydänsydän!

// BEVER FEVER! A week ago there was an event for children in Mikkeli called Hulivilikarnevaali. Our theatre group Teatteri Idea prepared a nature trail for the event and we all had animal costumes. I was a beaver and my friends were a bear, magpie and flying squirrel. I think this day was the best day in my summer!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

kesähaaste 2014: ovenkahva

Kerroin tässä postauksessa osallistuvani Haastavaa kirjoittamista -blogin kesähaasteeseen. Tässä ensimmäinen kirjoitelmani liittyen tuohon haasteeseen. Haastehan kuuluu näin: Kirjoita teksti, jossa päähenkilö on ovenkahva. 

Kukaan ei ole koskaan puhunut minulle tehtaan ulkopuolisesta elämästä. Eivät varmaan halua järkyttää minua, olenhan sentään vasta kolmen päivän ikäinen. Kyllä minä silti ymmärrän tästä maailmasta jotain. Olen mielestäni hyvä havainnoimaan, vaikka muut sanovatkin asioiden ajattelun olevan pelkkää ajanhukkaa.

Meitä ovenkahvoja valmistetaan kerralla satoja, ellei tuhansia. Isot hahmot, jotka kutsuvat itseään miehiksi, käyttävät isoja laitteita, joista me synnymme. Osa meistä lähtee heti syntymisen jälkeen ulos tehtaan ovista, osa jätetään tehtaaseen. Kukaan sellainen, joka on joskus lähtenyt tehtaasta ulos, ei ole palannut takaisin tänne, näin minulle on kerrottu. Se on pelottava ajatus, sillä en tiedä mihin ovet johtavat.

Kolme päivää sitten minä putkahdin ulos jättimäisestä koneesta. Heti tämän jälkeen minut vietiin pois uusien sisarusteni seurasta. Puhuivat värimäärittelyvirheestä ja epäkuntoisesta laitteesta. En ymmärtänyt täysin jokaista sanaa. Tunsin vain, kuinka minut laskettiin kylmälle metallipöydälle, kauemmas muista.

Onneksi minä sain kaksi uutta ystävää, jotka vastasivat mieltä askarruttaviin kysymyksiini joka kerta. Viereisessä ovessa oleva messinkinen ovenkahva ja kauempana minusta pöydällä oleva kromattu ovenkahva.

- Miksi sinä olet siinä ovessa Messinki?
- Voi pikkuinen, tällaisiin paikkoihin meidät tavalliset ovenkahvat on luotu.
- Miksi sinäkin Kromi olet täällä?
- Olen erilainen kuin kaikki muut. Ei ole hyväksi olla erilainen.
- Miksi ei muka?
- Niin se vain on.

Jäin ihmettelemään ystäväni sanoja. Kukaan ei hyväksyisi minua, koska olen niin erilainen. Olisin halunnut pitää itsestäni juuri sellaisena kuin olin, mutta ymmärsin, etteivät erilaiset ovenkahvat koskaan löydä paikkaansa maailmasta.

Muutaman päivän päästä palelin edelleen kylmällä metallipöydällä. Kromi oli viety pois luotani, en tiennyt minne, eikä Messinki suostunut kertomaan sitä minulle. Hän vain sanoi, ettei minun tarvitse vaivata sillä päätäni, sillä Kromi on nyt paremmassa paikassa. En uskonut sitä, minusta tuntui että Kromille oli tapahtunut jotain todella pahaa.

Tuntiessani valtavaa surua alkoi Messinki yhtäkkiä liikkua. Hetken päästä sisään astui vaaleahiuksinen pieni poika, jolla oli leveä hymy kasvoillaan.

- Isä mikä huone tämä on?
- Tule nyt pois sieltä, ei siellä ole mitään nähtävää!
- Isä mikä tässä pöydällä on?
- Ainiin, se on se vääränlainen ovenkahva, se pitää heittää roskiin, odotas.

Isän kävellessä pöytäni luokse alkaa poika itkemään ja huutamaan täyttä kurkkua.

- Isä minä haluan sen! Isä se on hieno ovenkahva. Isä jooko!

Poika otti minut pöydältä ja katsoi silmät loistaen. Tunsin suunnatonta lämpöä.

- Isä en ole koskaan nähnyt mitään yhtä hienoa. Voidaanko laittaa tämä minun oman huoneeni oveen? Voidaanko?
- No se voisi ehkä sopiakin siihen. Siskosikin otti täältä viime viikolla ovenkahvan omaan huoneeseensa.

Ja niin minä löysin paikkani maailmasta. Niin löysi Kromikin, olemme saman omakotitalon ovissa, vastapäätä toisiamme. Silloin tällöin mietin, voisiko meidän ovenkahvojen paikka olla jossain muualla kuin ovissa. Kysyin sitä kerran Kromilta, mutta hän sanoi oven olevan niin hyvä paikka elää, ettei edes unelmoi muusta. Minusta tuntuu yleensä samalta. Joka kerta kun poika avaa huoneensa oven, tunnen suunnatonta lämpöä. Tähän minä kuulun, tässä minun ei ole enää kylmä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

keltapaitainen awwittelija

Miten saa huonoista kuvista parempia? No ei mitenkään, mutta julkaistaan silti. Itsekriittisyys iski, mutta asukuvat ovat aina asukuvia, vaikka kuinka voissa paistaisi. Ainiin, olisi ehkä kohteliasta sanoa myös moi teille kaikille.

 photo P6200530.jpg

Onpas nyt rypyssä tuon keltaisen paidan tuo etutsydeemi. Paidan sain kaverilta ilmatteeksi kun hän varastoaan tyhjenteli muuton tieltä. Tykkään tuosta niiiin paljon! Ja tuo takkijuttu on H&M:stä alennusmyynneistä ostettu. Se on niiiin kivaa materiaalia. Tuo väri on kyllä ihan uusi tuttavuus mun vaatekaapissa. Yleensä en suosi noin haaleanvärisiä juttuja, mutta tuohon jotenkin ihastuin heti. Näemmä mieli ja tyyli muuttuu. Mitäpä tykkäätte asusta?

 photo P6200533.jpg

Tiesittekö että Ed Sheeran on loistava? Jos ette tiennyt, niin nyt viimeistään tiedätte. Kuuntelin vähän aikaa sitten hänen uuden levynsä läpi, TÄYDELLISIÄ BIISEJÄ! Ensimmäisen biisin kohdalla hihittelin kuin pikkutyttö ja toistin "please stop being so adorable" -mantraa onnellisena. Luulin ettei aww-fiilistely siitä enää voi pahemmaksi muuttua, mutta väärässä olin. Toisen biisin kohdalla mantran kieliasu muuttui caps lockiksi. Levyn loppuessa huokaisin helpotuksesta, sillä päivän ihanuusannostus ylitti saantisuositukset ja poskilihakseni ovat kipeytyneet hymyilemisestä. Voihan Ed.

 photo P6200537.jpg

Onpa tylsää kirjoittaa kuulumispostauksia, kun ei minulle kuulu yhtikäs mitään. Paitsi Ed Sheerania. Se on hyvä kuuluminen. Kuuluu myös ärsyyntyneisyyttä lakivaliokunnan eilisen päätöksen takia. Välillä todella häpeän olla tämän maan kansalainen. Onneksi on vielä toivoa saada ihmisoikeudet kuntoon tässäkin maassa.

// These photos are bad but maybe it doesn't matter. The yellow shirt is from my friend and I'm totally in love with the shirt! I'm also in love with Ed Sheeran because his new album is amazing. If you haven't listened it yet, LISTEN IT NOW!!!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

kesähaaste 2014

Haasteet senkun jatkuvat. Tätä haastetta varten kirjoitan ensin pienen alustuksen.

Olen miettinyt jo kauan uusia asioita, joita haluaisin tuoda blogiini. Pidän vaatteista, joo. Pidän kirjoittamisesta, joo. Pidän kuitenkin kirjoittamisesta enemmän kuin valokuvaamisesta, ja haluaisin sen näkyvän vielä näkyvämmin blogissani. Sitten eteeni tuli ystäväni Iitun bongaama Haastavaa kirjoittamista -blogin kesähaaste. Haasteita löytyy laidasta laitaan, mutta ne painottuvat kirjoittamiseen.

 photo 64447602.jpg

Tuntuu, että olen lukenut vähän liiaksi kaiken maailman muoti- ja lifestyleblogeja, kun tuntuu hurjalta ajatella että jospa yhdistäisin luovaa kirjoittamista tähän blogiini. Mutta samalla se tuntuu myös järjettömän siistiltä ajatukselta!

Siispä, päätin juuri että osallistun kyseiseen kesähaasteeseen. Päätin myös, että jatkan luovaa kirjoittamista tässä blogissa haasteen päätyttyä. Jos tästä blogista tulee tämän päätöksen myötä järjetön sekametelisoppa, niin tulkoot. Mieleni tekee kokeilla jotain uutta ja erikoista.

Mitä te tykkäisitte ajatuksesta, että yhdistäisin kuulumisten ja asukuvien sekaan fiktiivisiä tarinoita?