lauantai 13. joulukuuta 2014

iida instagramissa!

Nyt on maailman kirjat sekaisin. Iida alias instavihaaja liittyi Instagramiin. Löydät minut nimimerkillä iitsk tämän linkin kautta.

lauantai 22. marraskuuta 2014

sorsailua savonlinnassa

Olipa kerran Iida, joka käväisi viikko sitten minilomalla Savonlinnassa ja tapasi sorsia. Oi siinä on kyllä nätti kaupunki. Hotellihuoneen ikkunasta sellaiset näkymät ettei tosikaan. Olisin viihtynyt siellä pidempäänkin, mutta tällä kertaa tehtiin vain alle 24 tunnin pikavisiitti. Oon käyny Savonlinnassa kolmesti aiemmin, mutta joka kerta vielä lyhyemmällä visiitillä: Kaksi kertaa yliopiston pääsykokeissa ja kerran tuutorkoulutuksen lähipäivässä. Toivottavasti pääsisin pian uudestaan sinne kauneuden keskelle!

 photo IMG_20141116_120055.jpg

Mulla on ollu viimepäivinä havaittavissa jotain ihme innostuneisuutta kaikesta. Tein itselleni Excel-taulukon johon kirjaan päivittäin tekemäni punnerrukset, vatsalihakset ja muut liikuntasuoritukset. Päätin myös että harrastan uintia tai lenkkeilyä vähintään kaksi kertaa viikossa. Innostuin taulukostani niin paljon, etten malta odottaa että pääsen näkemään jotain tuloksia. Aion helmikuussa aloittaa salilla käymisen ja täytyy jo sitä ennen saada rutiinia liikkumiseen, että saa raahattua itsensä helpommin sinne salillekin. Mua kiinnostais kuulla teidän lukijoiden liikuntatottumuksista. Saatteko itsenne liikkeelle helposti ilman mitään kummempia motivaattoreita vai tarvitsetteko rutiinia ja kaiken maailman taulukoita suunnitellessanne liikkumistanne?

 photo IMG_20141116_120128.jpg

Oon myös innostunut kirjoittamisesta uudestaan. Keskiviikkona otin läppärin kouraan ja menin ihanaan Nanda-kahvilaan kirjoittamaan edellisen postauksen luovaa tekstiä. Kahvilan sulkeutuessa siirryin kirjastoon kirjoittamaan. Oma aika on ihan parasta ja sitä tulee haalittua liian vähän. Tekstejä saa parhaiten kirjoitettua kun lähtee kotoaan jonnekin hakemaan luovuutta ja inspiraatiota. Oi että, mä niin alan harrastamaan tota useamminkin! Vähänkö läksyjenki teko muuttui juuri tuhat kertaa hauskemmaksi, kun tajuaa lähteä tekemään niitä kirjastoon. Pst, kommentoikaa tota mun edellisen postauksen tekstiä!! Ois kiva saada enemmän kommenttia.

 photo IMG_20141116_120528.jpg

Voisinkin tähän väliin kertoa jotain vaatteistani, kun asukuvapostauksessa kuitenkin ollaan. Ihana villakangastakki ja kaulahuivi on ostettu Primarkista mun ekalla Lontoon reissulla syksyllä 2012. Kengät on muistaakseni Mekka-kenkäkaupasta. Hankin ne jo joskus lukioaikana ja nyt huomaan, että korot alkavat vedellä viimeisiään. Tykkäsin noista kengistä niin paljon! Ihanat nappiyksityiskohdat ja juuri sopivan kokoinen korko arkipukeutumiseen. Olen edelleen ärsyyntynyt siitä tosiasiasta, että en löydä koskaan mistään kivoja kenkiä. Siinä missä muut naiset omistavat monta kymmentä kenkäparia, niin minulla on ehkä kymmenen, jos sitäkään. Pitäisi hamstrata ihania kenkiä aina monta paria. No anyways, lapaset on erään kaverini tekemät, täydellisen väriset, itken jos nuo hajoavat/häviävät joku päivä. Mitä sanotte asusta?

 photo IMG_20141116_120531.jpg

Mulla on ollut vähän ongelmia postausaiheiden keksimisessä viimeaikoina. Oon miettinyt, että tekisin postauksen mun tradenomiopinnoistani. Kiinnostaisko teitä lukea sellasta? Haluaisitteko että noita luovia tekstejä tulisi enemmän? Muita postausideoita? Asukuvia pystyn lisäilemään melko harvoin, koska en omista edelleenkään kameraa. Ja olen edelleenkin ärsyyntynyt siitä, etten pysty tekemään sitä lempipaikkani Mikkelissä -postausta myöskin kameran puuttumisen takia. Äh. Ehkä mä vaan yritän saada joltain kaverilta vaikka viikonlopuksi lainaan moisen kapistuksen. Tai sitten vain odotan kunnes olen rikas. Tai kunnes löydän rikkaan miehen. Kumpikin ois aika jees.

 photo IMG_20141115_201907.jpg

Ah siinä vielä kuvaa Savonlinnan hotellihuoneen ikkunasta. En kestä miten kaunista! Jos mä voisin saada sellasen kämpän kivasti noilla maisemilla?? Ai maksaa liikaa? Jos vaan jään tähän paikoilleni ja odotan sitä rikastumista.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

luovaa tarinointia: yrittäjää ei laiteta

Pitkästä aikaa ilahdutan teitä luovalla tekstillä. Tästä tekstistä tekee mielenkiintoisten erityisesti se, etten itsekään tiedä millainen tästä tulee. Kesähaasteestani tutussa Haastavaa kirjoittamista -blogissa oli mielenkiintoinen syöttötehtävä, jonka ohjeet kuuluvat näin: "Tässä tehtävässä sinun pitää alkaa kirjoittaa tekstiä. Aina saatuasi elementin kirjoita se tekstiisi. Elementtejä on yhteensä 7 kappaletta. Älä kurki seuraavia elementtejä etukäteen!" Katsotaan mitä tästä tulee! 

Äitini oli aina sitä mieltä, että kyllä hänen ainoasta tyttärestä yrittäjä saadaan. Äidin ainoa tytär oli kuitenkin kovasti asiaa vastaan. Sitten vain kävi se klassinen. Teinivuosina tytär vastustaa sukunsa yrittäjämyönteisyyttä, mutta aikuistuttuaan ja elämän realiteetit ymmärrettyään hän päätyykin samalle alalle kuin äitinsä.

Olen 23-vuotias, vuosi sitten valmistunut tradenomi Jyväskylästä. Entisen kouluni opettajat olivat sitä mieltä, että tradenomien työllistymismahdollisuudet ovat loistavat. Siihen minäkin turvauduin. Minulla ei ollut mitään hajua, missä työskentelisin tradenomina. Suvun yrittäjämyönteisyys puistatti edelleen. Vuoteen en tehnyt mitään töitä. Olin liian laiska etsimään ja liian innostunut kehittämään kahta rakasta pitkäaikaista harrastustani, elokuvien tekoa ja leipomista.

En oikein tiedä miten päädyin tähän elämäntilanteeseen. Tai tiedän. Tajusin, että yrittäjyys on minulle ainoa vaihtoehto tehdä rakkaasta harrastuksesta ammatti. Siispä päätin perustaa Jyväskylän keskustaan kahvilan, joka toimii samalla omakustanne-elokuvien elokuvateatterina. Nyt olen ensimmäistä aamua omassa yrityksessäni. Ovet avautuvat kymmenen minuutin kuluttua ja olen aivan paniikissa. Kaikki avajaisleivokset on tehty ja avajaiselokuva valmiina pyörimään. Markkinointiinkin panostin. Pelottaa etten ole tarpeeksi hyvä asiakaspalvelija. Onneksi ainakin oma äiti on lupautunut paikalle miesystävänsä kanssa, mutta hekin ehtivät avajaisiin vasta myöhemmin iltapäivällä.

Kello lyö kymmenen. Avaan oven ja laitan oven viereen itsetehdyn open-kyltin. Ketään ei näy missään. Ehdin jo repiä kuvittelliset pelihousut sekä itseltäni että kaikilta kadulla käveleviltä ihmisiltä, jotka eivät pitkien katseidenkaan myötä astu liikkeeseen. Olisihan se pitänyt arvata, että minun yritysidea on juuri se, joka ei menesty. Ei yrittäjän tyttärestä aina tule menestyvää yrittäjää.

Puolen tunnin odottelun jälkeen olen valmis soittamaan äidilleni itkuisen puhelun. Kaivaessani kännykkää esiin huomaan nuoren teinitytön astuvan kahvilaani. Tytöllä on päällään todella rumat vaatteet. Eniten silmiini pistää vaaleanpunainen swag-pipo ja ruskeat uggit. Kun kuvittelin mielessäni ensimmäistä kahvilaani astuvaa henkilöä, olivat kuvitelmani jotain Alexander Stubbin ja ammattikorkeakoulun yritystoiminnan opettajan väliltä. Valitettavasti mielikuvani olivat yhtä kaukana todellisuudesta kuin joulu juhannuksesta. Teinitytöt ovat rasittavia.

- Onks mun äiti täällä? Teinityttö avasi suunsa ennen kuin ehdin toivottaa hänet edes tervetulleeksi.
- Täällä ei ole käynyt tänään vielä ketään. Avasin tämän kahvilan vasta puoli tuntia sitten, totesin iloisesti yrittäen peittää mielikuvieni rappeutumisesta johtuvaa ärtymystä.
- Ai no sitte se on varmaan vaan sanonu mulle väärän osoitteen. Moro!
- Hei, HEI! Huomaan huutavani täyttä kurkkua. Teinityttö kääntyy kysyvästi. - Niin tota... Kiinnostaisiko sinua kaikkien aikojen ensimmäisen asiakkaan ilmainen kahvi? Ja kohta aloitan pyörittämään avajaisia varten tekemääni elokuvaa tuossa valkokankaalla.
- En mä juo kahvia, tuhahtaa teinityttö kulmat kurtussa ja lähtee kovaa vauhtia kahvilasta pois.

Alan itkemään vuolaasti. Itkupuhelu äidille alkaa olla ajankohtainen. Miksei Alexander Stubb ole täällä ottamassa selfieitä kanssani ja mainostamassa kahvilaani sosiaalisessa mediassa. Ei minusta ole asiakaspalvelijaksi. Teinitytönkin karkotin vain asennevammani vuoksi. Se on ihan yhtä hyvä ensimmäinen asiakas kuin kuka tahansa muu. Miten kahvilani voi koskaan menestyä, kun en osaa käsitellä kaikkia asiakkaitani tasa-arvoisesti?

Viikot kuluvat. Kahvilassani käy jonkin verran asiakkaita, muttei riittävästi. Minua ahdistaa päivittäin se, etten ole mielestäni tarpeeksi hyvä asiakaspalvelija. Ihmiset käyvät kerran, mutta eivät tule uudestaan. En ole tarpeeksi hyvä mainostamaan elokuviani, sillä näytöksissä ei käy juuri kukaan, eivätkä paikalliset elokuvantekijätkään ole kiinnostuneita pyörittämään elokuviaan kahvilassani. Äitini sanoo minulle päivittäin, että alku on aina hankalin ja totun asiakaspalvelutehtäviin ajan myötä. Pieni järjen ääni sisälläni uskoo siihen. Äitini auttaa minua jaksamaan tämän kaiken stressin ja ahdistuksen keskellä.

Eräänä perjantai-iltana istun yksin kahvilassani katsoen omatekemää elokuvaani. Vain yksi asiakas on käynyt koko päivänä. Minua itkettää. En usko enää äitiä. Ei minusta ole mihinkään. Päätän lopettaa yritykseni. Kun liikeideoita jaettiin, satuin tuomittu kuolemaan -jonoon. Heti huomenna soitan äidille ja kerron päätöksestäni. Lähden töistä itkien. Kävelen kotiin pitkin Jyväskylän pimeitä katuja, kunnes tiputan kännykkäni maahan. Itku yltyy sanoinkuvaamattomaksi.

- Hei! Sun akku lensi tänne. Eiku... Ootko sä se leffakahvilan pitäjä?

Siinä se teinityttö oli, vieressäni auttamassa minua kännykkäni jälleenkasaamisessa. Nyökkään hänelle yrittäen peittää kyyneleet silmissäni.

- Me just mietittiin frendien kaa et pitäis tulla käymää sun kahvilassa joku päivä ku olis vähän sulle asiaa. Ku tota meijän pitäis tehä semmonen esittelyvideo meijän koulusta yhtee tilaisuutee. Luettii sun nettisivuilta että oot hyvä tekemää leffoja. Opettaja vähä innostu liikaa, ku oot vissiin ollu sen oppilas lukiossa. Ja et oishan se kiva saada paikallista apua.

Katson teinityttöä suu auki. En osaa sanoa yhtään mitään. Olen aivan ällikällä lyöty.

- Nii että tulisitko juttelemaa meijän koululle joku päivä? Opettaja sano et voisit samalla mainostaa sun kahvilaa siinä videolla. Oli vissii käyny sun kahvilassa ja sano et oli hyvää asiakaspalvelua tai jotain.

On hienoa tajuta, kuinka pienet asiat vaikuttavat itsetuntoon niin positiivisesti. Kun joku huomaa työsi tuloksen ja kehuu sinua, on olo ihanan itsevarma. Itsevarmana kuljin kohti koulua, jossa minun olisi määrä tavata vanha opettajani. Oli ihanaa ajatella, että rakas yritykseni saisi samalla paljon mainosta, kun lukuisat henkilöt näkisivät videon.

Koululla minua olikin vastassa vain tapaamani teinityttö, joka oli vaihtanut swag-pipon yolo-pipoksi, mutta uggit olivat ja pysyivät. Haluaisin pitää hänestä sen vuoksi, mitä hän teki ja sanoi minulle, mutta joku minua vain hänessä ärsyttää.

- Miten sä muuten päädyit niinku perustamaa tommosen kahvilan?

Kerroin teinitytölle koko tarinan. Yrittäjähenkisestä suvusta ja rakkaista harrastuksista. Hän kuunteli korva tarkkana ja silmä kovana. En yleensä avaudu tuntemattomille ihmisille näin, mutta joku minut sai kertomaan teinitytölle kaiken. Jälkeenpäin se vähän nolottaa. Onneksi unohdin nolostumiseni melko nopeasti vanhan opettajani saavuttua paikalle.

- No hei! Emme olekaan nähneet moneen vuoteen, opettaja innostui halaamaan minua oikein kunnolla: - Sinulla on se elokuvakahvila tuossa keskustassa! Miten hieno yritysidea. Kyllä minä sinusta aina tiesin, että sinussa on sellaista tiettyä yrittäjämäisyyttä.

Hymyilen opettajalle hyväntahtoisesti ja kysyn tulevasta työnkuvastani.

- Tosiaan! Opettaja osoittaa teinityttöä ja jatkaa: -Saatte käsikirjoittaa videon yhdessä, mutta kuvauksen hoidat sinä. Minulla on täällä juuri hankittu videokamera, jota sinun täytyy käyttää kuvaamisessa. Odotas kun haen sen sinulle.

Opettaja tuo videokameran minulle ja lähtee etsimään opettajanhuoneesta kameran jalustaa. Videokamera suorastaan kiiltelee uutuuttaan. Katson videokameraa tohkeissani, kokeilen sen ominaisuuksia ja ihmettelen miten sujuvalta sen käyttö tuntuu.

Yhtäkkiä teinitytön puhelin alkaa soimaan niin kovaan ääneen, että pelästyn ja tiputan vahingossa videokameran lattialle. Se hajoaa palasiksi. Minut valtaa järjetön pakokauhu. Joudunko korvaamaan kameran. Ei minulla ole varaa. Petin kaikkien luottamuksen. Juuri kun olin saamassa jalkaa oven väliin.

- Mitä ihmettä? Opettaja tulee takaisin opettajanhuoneesta ja huudahtaa kauhistuneena nähdessään kelvottomaksi rikkoontuneen videokameran.

- Tuota. Anteeksi. Se vain... lipesi kädestäni.

En halua kuulla enempää. Olen epäonnistunut jälleen kerran. Lähden juosten pois koululta ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään. Juoksen kahvilaani. Kelvottomaan kahvilaani. Kaikki siellä muistuttaa kelvottomuudestani. Jääkaappi oli jäänyt auki. Huomiselle tarkoitetut leivokset olivat menneet pilalle. Olen varma, että minut on tuomittu kuolemaan liikeideani mukana. Se kuulostaa lohdulliselta. Mihin muuhunkaan minusta olisi.

Otan pilaantuneet leivokset huoneenlämpöisestä jääkaapista ja pistelen poskeeni. Toista leivosta syödessäni kahvilan oveen koputetaan. Kuka ihme siellä tähän aikaan on? Kävelen ovelle hieman peloissani ja huomaan teinitytön seisovan vesisateessa oven takana. Avaan hänelle oven.

- Mä jotenkin arvasin että oot täällä.
- Miten sä nyt tänne... eikö sulla ole koulua?
- Sun yrittäjyystarina oli hirveen inspiroiva.

En katso teinityttöön päinkään. Ei minua kukaan voi nostaa tästä suosta.

- Kaks mummoo meni mustikkaan, toinen ei mahtunut.
- Mitä helvettiä?

Teinityttö on hiljaa hetken.

- Niin, tuli vaan tosta mustikkapiirakasta sun kädessä mieleen maailman paskin vitsi, hymähtää teinityttö ja pienen hiljaisuuden jälkeen jatkaa: - Ootko miettiny että toi lukio panostaa kyllä ihan liikaa tommosiin ökylaitteisiin. Ihan ku yrittäis olla joku Jyväskylän paras lukio. Hyvä vaa niille, että välillä tulee joku ja pistää kaiken paskaks.

Katson teinityttöä hetken hämmentyneenä ja rämähdän totaaliseen nauruun. Naurusta ei meinaa tulla loppua, kun vähän ajan päästä teinityttökin yhtyy mukaan.

- No en nyt ihan ehkä kuitenkaan kaikkea pistänyt paskaksi.
- Tuutko huomenna rikkomaan iPadit ja ylihuomenna videotykit?

Nauramme yhdessä monta tuntia, syömme leivoksia, katsomme elokuvia ja kerron teinitytölle lisää yrittäjyydestä. Hänkin on harkinnut sitä. Ehkä meistä vielä joskus tulee kolleegoja. Tai minusta hänen tulevan yrityksensä esittelyvideon kuvaaja.

perjantai 14. marraskuuta 2014

ripaus kesää

Böö! Eiku moi! Eiku joku tervehdys nyt vaan. Onks teillä ollu ikävä asukuvia? Mulla on ollu ainakin. Vaikka nämä asukuvat ovat melkein neljä kuukautta vanhoja, ni ehkä teitä ei haittaa virittäytyä mun kanssa kesätunnelmointiin? Mitään syksypukeutumisinspistä ette näistä valitettavasti saa, mutta syksyn pimeisiin päiviin ja iltoihin on ihan hyvä saada ripaus kesää.

 photo DSCN3766.jpg

Olipa kerran heinäkuun loppu ja myös ystäväni Terhin ja hänen kämppiksensä lahtelaisuuden loppu. He nimittäin pitivät läksiäiset, koska muuttivat toisille paikkakunnille. Oli ihan täydellinen kesäpäivä, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja teki oikein mielikin pukea päälle jotain värikästä, mutta kuitenkin rentoa. Löydettiin samalla Lahden keskustan toriparkkityömaan reunalta täydellinen kuvauspaikka. Sain nämä kuvat käsiini vasta tällä viikolla, ja oikein yllätyin miten siistiltä tuo tausta näyttikin.

 photo DSCN3764.jpg photo DSCN3759.jpg

Häiritsee muuten ihan sikana kun toi vasen ylläoleva kuva näyttää paljo pienemmältä ku toi oikee, mut siinä on vaa valkoinen taivas joka sekottuu kivasti blogin taustaan... No enivei, voisin ehkä hieman kertoa sellasia normikuulumisia välillä, kun asukuvien puuttumattomuuden takia niitä niin harvoin nykyään kirjoittelen. Mulle kuuluu todella hyvää. Koulu stressaa yllättävän paljon, mutta niinhän meitä peloteltiin jo etukäteen, että kakkosvuosi on vaikein. Itsellä ainakin kaikki tentit ennen syyslomaa meni ihan plörinäks. Tuntui että elämässä oli niin paljon naruja, ettei oikein tiennyt mistä vedellä, ja sitten sortui roikkumaan joissain naruissa aivan liikaa ja ne kouluhommanarut jäi ihan koskemattomiks. Mutta opin kantapään kautta ja tämä jakso onkin alkanut tuhat kertaa paremmin. Vietin viime viikonlopun kotikotona ja opiskelin lauantaina kuusi tuntia kirjanpitoa iskän avustuksella. Taidan tehdä niin seuraavalla kerrallakin, kun tentti lähenee. Onneksi on iskä, joka on työskennellyt taloushallinnon alalla melkein 30 vuotta!

 photo DSCN3767.jpg

Tänää on ollu aivan loistava päivä! Mulla ei ollu ollenkaan koulua, ja suunnattiinkin kolmen kaverini kanssa Olkkarille ilmaiselle brunssille. Meidän piti mennä sen jälkeen Mikkelin taidemuseoon sivistymään, koska opiskelijat pääsee sinne perjantaisin ilmaiseksi, mutta sitten luettiinkin netistä sen olevan suljettu, koska siellä vaihtuu näyttely. Ensi perjantaina uusi yritys! Eikä hätä ollut tämän näköinen. Brunssin jälkeen lähdettiin vielä kahden tyypin kanssa kahville ihanaan Nandaan. En ollut oikeastaan kuullutkaan kyseisestä kahvilasta, kävellyt vain muutamaan kertaan ohi mutta en ollut noteerannut sen nimeä enkä uskaltanut astua sisälle. IHAN MIELETÖN PAIKKA! Kaikki jotka rakastatte tunnelmallisia kahviloita, KÄYKÄÄ! Oon jotenkin vieläkin ihan fiiliksissä, koska en ois uskonu, että Mikkelistä löytyy moinen ihana kahvila, joka oikeen huokuu inspiraatiota. Sinne mä tuun niin joskus menemää läppäri kourassa kirjottamaan blogitekstejä. Ehkä niitä luovia tekstejä juurikin.

Äsken vielä katottiin kaverin kanssa Prinsessa Ruusunen ja Pieni Merenneito. Sisäinen Disney-faniuteni heräsi taas henkiin. Loistavia leffoja, jotka on nähnyt moneen moneen kertaan, mutta niihin ei vain koskaan kyllästy. Ja ne biisit, oijoijoijoi!

 photo DSCN3758.jpg

Voi että on ikävä kesää kun katsoo tällaisia piknik-kuvia. Ois ihanaa jos pääsis kesällä vaikka kerran viikossa piknikille!

Saitteko ripauksen kesätunnelmaa kylmään syksyynne?

lauantai 8. marraskuuta 2014

millainen nainen olen / millainen nainen en ole

Mietin usein naiseutta ja naisellisuutta. Millainen nainen minä olen omasta mielestäni. Millainen nainen minä olen muiden mielestä. Millaisena näen stereotyyppisen naisen. Miksi naiset ovat sellaisia kuin ovat. Paljon kysymyksiä, paljon analysointia. Jospa päässäni kytevä sekamelska lähtisi purkautumaan tämän tekstin myötä. Huomioithan että mielipiteet ovat täysin omiani ja ehkä osittain myös kärjistettyjä, koska olen spekuloinut asiaa paljon.

 photo truthhumourmanwomanfunnyhumor-8fc3b13a1a4cd4245f032141fc1771b7_h.jpg

Muistan jo alakoulussa analysoineeni omaa tyttömäisyyttäni. Minulla oli paljon enemmän tyttökavereita kuin poikakavereita, mutta silti pidin yleensä kaverimielessä pojista enemmän. Poikien jutut oli hauskempia ja pojat olivat paljon leppoisampia. Pukeuduin poikamaisesti enkä välittänyt vaatteista millään lailla. Mieleeni on jäänyt hetki, jolloin pyysin tyttökaverini kanssani kiipeilytelineille ja kerroin hänelle, kuinka minusta tuntuu että viihdyn poikien seurassa paremmin kuin tyttöjen. Syyksi mainitsin muistaakseni sen, että olen kasvanut kahden lähes samanikäisen pikkuveljen kanssa. En muista miksi oli silloin niin tärkeää kertoa tuosta jollekin. Muistan kuitenkin analysoineeni asiaa paljon.

Yläkoulussa sama jatkui. Minulla ei silloin ollut ketään hyvää kaveripoikaa, mutta muistan nauraneeni vedet silmissä luokkalaisilleni pojille. Pidin heitä rentoina. Heidän huumorinsa osui ja upposi lähes joka kerta. Suositut tytöt ärsyttivät minua olemassaolollaan, kuten alakoulussakin. Meikkaaminen ja hienot vaatteet eivät olleet mun juttu.

Lukiossa vihasin lähes kaikkia naisia periaatteesta. Yritin väkisin erottautua joukosta korostamalla erikoisia asuvalintojani. En kuitenkaan vihannut suosittujen tyttöjen kanssa hengaavia suosittuja poikia. Pojat olivat edelleen hauskoja ja leppoisia, vaikka en oikeastaan jutellutkaan heidän kanssaan. Lukiossa myös jollain tapaa löysin ensimmäistä kertaa ripauksen naisellisuudestani. Pukeuduin satunnaisesti mekkoihin, sukkahousuihin ja väreihin. Meikkasin vähän. En kuitenkaan pitänyt itseäni naisellisena.

Tapasin lukiossa ensimmäisen miespuolisen hyvän ystäväni. Helsingissä opiskellessani paras ystäväni luokaltani oli mies. Mamkissa aloittaessani ensimmäinen ihminen jonka kanssa ystävystyin oli miespuolinen. Mietin aina, että miksi miehiin on niin paljon helpompi tutustua kuin naisiin. Miksi minulla on lähes poikkeuksetta negatiivisia ennakkoluuloja ns. stereotyyppisiä naisia kohtaan ennen kuin tutustun heihin, mutta miesten kanssa olo on helpon ennakkoluuloton.

Pohdin tätä asiaa joskus viime talvena miespuoliselle ystävälleni. Miksi viihdyn lähtökohtaisesti paremmin miesporukassa kuin naisporukassa. Miksi niin moneen elämänvaiheeseeni on kuulunut miespuolinen paras ystävä. Tähän ystäväni totesi: "Iida, sä et vaan ole sellainen stereotyyppinen nainen."

Mitään analysointia ei voi suorittaa ilman yleistämistä. Siksi harrastan julmasti lokerointia, ja kutsun isoa osaa naisista stereotyyppisiksi naisiksi. Jokaiselle tulee stereotyyppisestä naisesta jonkinlainen nainen mieleen. Mutta millaisia ne naiset sitten ovat? Ei tietenkään ole mitään yhtä tiettyä kaavaa, enkä edes koe tarvetta määritellä sellaista naista omien mielipiteideni perusteella, koska se olisi liian kärjistettyä ja syyttävää. Jäin kuitenkin miettimään tätä ystäväni julki tuomaa termiä. En ole stereotyyppinen nainen, olen siitä täysin samaa mieltä. Millainen sitten olen? Millainen sitten en ole? Päätin pohtia joitain minua ärsyttäviä usein naisten ajatusmaailmaan rinnastettavia tapoja.

Inhoan sitä, kun jotkut naiset perustelevat asioita sillä että ovat naisia. Tottakai on erikoistapauksia, esimerkiksi kuuluisa se aika kuusta, jolloin ainakin oma hormonitoimintani on sen verran hurjaa, että itken, suutun ja ahdistun kaikesta, ja silloin todellakin voin perustella tekeväni näin ja olevani tällainen koska olen nainen. Mutta etenkin parisuhteessa tämmöinen "koska olen nainen" -perustelu saa minut näkemään punaista. Miksi nainen saa loukkaantua kaikesta koska on nainen? Ja hei, miksi naiset saavat olla uusavuttomia, koska ovat naisia? Olen useasti törmännyt keskusteluun, jossa nainen kysyy mieheltä: "Miten teen tietotekniikkaan tai autoon liittyvän jutun X?" Ja kun mies selittää vastausta tähän, joka usein on todella yksinkertainen, tulee naiselta vastaus: "No ihan ku mä mitään tollasesta ymmärtäisin, tee tää juttu mun puolesta." Minusta on hienoa kysyä viisaammalta neuvoa asioista, joista hän ymmärtää, mutta samalla kuuntelen korva tarkkana, sillä olen myös kiinnostunut tekemään asian itse avunpyynnön jälkeen.

Ärsyttää miesten ja naisten hommat. Se, että mies laittaa ruokaa ja siivoaa on ihan yhtä normaalia kuin se, että nainen tekee niitä. Ja kertokaa yksikin syy miksi miehen täytyy maksaa, kun käydään ravintolassa syömässä! Mielestäni se on erittäin vanhentunut epätasa-arvoinen tapa, joka vain on jostain iskostunut ihmisten päähän absoluuttisena totuutena. Minä mielelläni maksan oman osuuteni ravintolassa, tai vastaavasti tarjoudun maksamaan seuraavalla kerralla molempien osuuden.

Vihaan sitä, kun miehiä ei kuunnella. Sisustetaan oman näkemyksen mukaan, vaikka asuttaisi miehen kanssa yhdessä. Järjetöntä! Yhteinen koti on yhteinen koti ja sitä sisustetaan yhteisellä tasa-arvoisella päätöksellä. Niin ja sitten tehdään häistä naisen näköinen juttu koska eihän mies välitä sellaisista. Ja että miehet nyt ovat vain sellaisia jotka eivät ymmärrä mitään, koska ovat yksinkertaisia putkiaivoja jne jne. Millaisten miesten kanssa tällaiset naiset oikein ovat tekemisissä?

En voi sietää Cosmopolitania. Haluaisin kuulla joltain rehellisen mielipiteen siitä, miksi sitä luetaan. Olen satunnaisesti selaillut tätä lehteä ja nauranut kippurassa vain siksi, että ärtymykseni on noussut jo sellaisiin fääreihin ettei voi kuin nauraa..
"28 merkkiä siitä ettet ole enää party girl", ja senkö tajuamiseen tosiaan tarvitsee 28-kohtaisen listan?
"7 merkkiä siitä, että mies on hyvä sängyssä", kiitos Cosmo kun tiedät millainen mies on mielestäni hyvä sängyssä.
"8 merkkiä siitä, että suhde ei tule kestämään", maalaisjärki, mikä se on?
Ja jokin satunnainen neuvo: "Anna miehellesi seksiä palkkioksi kun hän käyttäytyy hyvin." En vain ymmärrä minkälainen ihminen tarvitsee tuollaisia listoja. Suoraan sanottuna haluaisin vain kysyä, että eihän kukaan lue tätä tosissaan.

En pidä yhtään pariskuntailloista. Tai mistään sellaisesta, että mennään pariskuntana jomman kumman kavereiden luokse jossa on kaikkien kavereiden kumppanit ja tarkoitus on että naiset tekevät naisten juttuja ja miehet miesten juttuja. Yh. Olen mieluusti miesporukassa ainoa nainen, mutta muka-aikuismaisia pariskuntailtoja kartan hamaan loppuuni asti.

Luulen, että minulla on ennakkoluuloja tietynlaisia naisia kohtaan, koska minua on syrjitty ja kiusattu naisten toimesta. Ei koskaan miesten. Mutta olen silti sitä mieltä, että miesten kanssa on helpompaa. Miesten kanssa voi heittää paremmin läppää. Minulle on joskus sanottu, että on outoa kun en suutu oikeastaan mistään. Minulle voi heittää läppää viitaten ulkonäkööni, luonteeseeni, ihan mihin vain. Käsittelen vaikeitakin aiheita huumorin kautta. Ehkä olen siinä suhteessa jollain tapaa miesmäinen.

Jossain vaiheessa vihasin itsessäni kaikkia piirteitä, jotka yhdistin stereotyyppiseen naiseen. Jos jonain päivänä ärsyynnyin helposti, soimasin vain itseäni enkä halunnut kertoa siitä kenellekään, koska välttelin viimeiseen asti kaikkia naisellisia piirteitäni. Nyt olen antanut itselleni armoa. Olen nainen ja haluan olla ylpeä naisellisuudestani. Pukeudun naisellisesti. Käyttäydyn joskus naisellisesti. Minussa on kuitenkin paljon miesmäisiä luonteenpiirteitä. Rakastan sitä kuinka miehet uskaltavat heittää läppää toisilleen. Dissata toisiaan oikein kunnolla. Sitä minäkin teen.

Kun nyt pääsin jollain tapaa selvyyteen siitä, miksi tulen paremmin juttuun miesten kuin naisten kanssa, voisin vetää vielä tähän päätteeksi toisenkin johtopäätöksen. Mielestäni on ensisijaisen tärkeää, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Aina ajetaan naisten oikeuksia, mutta oletteko koskaan miettineet kuinka ilkeitä naiset osaavat olla miehiä kohtaan ja kuinka jotkut naiset unohtavat miehet omia oikeuksiaan puolustaessa? Naiset ja miehet kasvatetaan liian erilaisiksi, joka on minusta väärin. Pojat puetaan pieninä poikien väreihin ja tytöt tyttöjen väreihin. Pojat leikkivät autoilla ja tytöt nukeilla. On ok jos tyttö on herkkä, mutta miehellä on oltava kova ulkokuori. Jos ikinä saan lapsia, pyrin parhaani mukaan kasvattamaan heitä tasa-arvoisesti, enkä mihinkään tiettyihin nais- tai miesmuotteihin.

Millainen nainen sinä koet olevasi? Koetko että tytöt ja pojat pitää kasvattaa tiettyihin sukupuolirooleihin?

torstai 23. lokakuuta 2014

oma hyvinvointi

Öh... mikä se on?

Näin syksyllä on ainakin itselläni tapana unohtaa oma hyvinvointi lähes täysin. Koulu stressaa ja pimeneviin iltoihin pitäisi tottua. Miten sitä on muka aikaa itselle, kun koulusta tullessa istahdat tehtävien ääreen, ja kun tehtävät ovat valmiita on ulkona pilkkopimeää? Tässä listattuna muutama allekirjoittaneen hyvinvointiin vaikuttava tekijä.

 photo Kuvaotettu23102014klo1241.jpg

1. Ihmisten näkeminen
Itselleni ehdottomasti tärkeintä oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä on muiden ihmisten näkeminen. Viihdyn ehkä korkeintaan yhden päivän itsekseni, mutta heti sen jälkeen on saatava seuraa. Hyvä tapa nähdä ystäviä on tehdä koulujuttuja yhdessä kavereiden kanssa tai sitten ihan vaan lähteä koulujuttujen lomassa kaverin kanssa kävelylle. Välillä oikein masentuneena ajattelee, että parempi vain olla kuormittamatta muita mukatyhmillä omilla ongelmillaan ja tämän ajattelutavan kanssa jää yksin kotiin märehtimään. Vannon, se ei kannata! Vertaistukea löytyy yleensä yllättävän läheltä.

2. Liikkuminen
Tämä on itselle ollut aina se vaikein hyvinvoinnin ylläpitämiskeino syksyisin. Kesällä sitä jaksaa yllättävän hyvin käydä kävelemässä tai pyöräilemässä lämpimässä ulkoilmassa, mutta syksyn tullen kaikki liikuntaharrastukset jäävät. Porukoiden luona maalla asuessa en oikeastaan harrastanut mitään liikuntaa syksyisin. Sitten soimasin itseäni kun en saanut itseäni kylmään ulkoilmaan.

Mikkeliin muutto on lisännyt liikuntamäärääni huomattavasti. Lenkille voi lähteä vaikka kuinka myöhään illalla katulamppujen loisteeseen. Maalla asuessa kun piti ensin kävellä jonkun matkaa että pääsee edes katulamppujen alle. Lisäksi Mikkelissä on huomattavasti enemmän kavereita, minkä vuoksi tulee käytyä kavereiden kanssa lenkillä ja pyöräiltyä tai käveltyä heidän luokse kylään. Kaikista tärkeintä on hyötyliikunta! Kokemuksesta voin sanoa, että kunto kohoaa yllättävän nopeasti pelkällä hyötyliikunnalla. Eli perinteinen neuvo: Valitse auton sijasta polkupyörä tai omat jalat.

3. Kiireettömyys
Kiire on yksi stressaavimmista asioista syksyllä ja kiireettömyyttä on hankala pitää yllä. Itselleni kiireettömyys tarkoittaa ainakin sitä, että vapaapäivinä en sovi mitään tekemisiä heti aamuksi. Voin rauhassa heräillä, makoilla vaikka kaksi tuntia sängyssä herättyäni, sen jälkeen nousta tekemään aamupalaa, syödä se rauhassa katsellen samalla youtube-videoita, hyvää tv-sarjaa tai lueskellen päivän lehteä.

Toinen kiirettä helpottava tekijä on asioiden aikatauluttaminen. Teen usein tietokoneen työpöydälle tai perinteiselle post-it-lapulle listan asioista, jotka minulla on tekemättä ja kirjoitan ylös minkä asian teen minäkin päivänä missä järjestyksessä. Kun tekemättömiä tehtäviä miettii päässään, niitä usein suurentelee. Kun kaikki kirjoittaa lapulle, huomaa ettei niitä loppujen lopuksi olekaan niin paljon ja niistä selviää helposti.

 photo Kuvaotettu23102014klo12423.jpg

4. Komediasarjat ja -leffat
Leffa- ja tv-sarjafriikkinä katselen niitä laidasta laitaan. Syksyisin kuitenkin huomaan tarvitsevani komediaa! HIMYMin ja Cougar townin tuotantokaudet ovat ylikulutuksessa. Parasta on kiireettömänä aamuna aamupalaa syödessä katsoa muutama jakso tai illalla viimesenä ennen nukkumaanmenoa nauraa sisuskalunsa rikki. Vapaapäivinä voi myös pitää kunnon komediamaratooneja.

5. Laittautuminen
Syksyllä ainakin minä haluan nukkua aamuisin viimeiseen asti ja siksi laittautuminen jää yleensä vähemmälle. Olen kuitenkin huomannut, että koulussakin on paljon kivempi istua, kun on jaksanut aamulla edes hieman panostaa asuvalintaan, meikkiin ja hiuksiin. Peilin ohi kävellessäsi voi vaivihkaa hymyillä itselleen. Kun kaikki stressaa, on ihanaa edes näyttää omasta mielestään hyvältä. Se pistää hymyn huulille näin voit luoda hymylläsi iloa myös jonkun muun päivään.

6. Terveellisten herkkujen syönti
Kun ulkona on pimeää ja koulutehtävät painaa päälle, tekee suunnattomasti mieli syödä karkkia. Sortuuko joku muukin tähän? Alkusyksystä saatoin ostaa kolme kertaa viikossa jättimäisen pussin irtokarkkeja ja ahdisti joka kerta kävellä kaupasta ulos hervottoman karkkimäärän kanssa. Sitten tajusin siirtyä terveellisiin herkkuihin. Syö napostelunhimoon purkki raejuustoa tai pussi keitettyjä herneitä. Tai kokkaile vaikka näitä herkullisia soijapyöryköitä! You name it!

Onko sulla mielessä jotain oman hyvinvoinnin edistäjiä, jotka unohtu mun listalta?

perjantai 17. lokakuuta 2014

allekirjoittaneen syyskuulumiset

Mitä pidempi aika edellisestä blogipostauksesta ehtii vierähtää, sitä vaikeampi on aloittaa kirjoittamaan uutta. Vieläkään en ole jaksanut vaivata päätäni millään erikoisilla postausideoilla, mutta ehkä niitä vielä joku päivä tupsahtelee jostain mieleni syvistä syövereistä.

Noh, syksy on ainakin saapunut (ja ollut täällä jo pitkän tovin), ja se tarkoittaa aina kaikkea uutta ja jännää! Siksi onkin aika aloittaa hyvin hieno perinne nimeltä Iidan syyskuulumiset. En kyllä tiedä tuleeko siitä oikeasti mikään perinne, mutta ajatus kuulostaa sen verran hienolta, että kokeillaan moista.

 photo WindowsPhoneIida_20140916_002.jpg

1. Koulu alkoi syyskuun alussa. En ole vieläkään löytänyt opiskelumotivaatiota. Tehtäviä on liikaa, kurssit on vaikeita, en jaksa lukea tentteihin. Jospa syysloman jälkeen saisi kauan kadoksissa olleen kouluinnostuksen takasin.

2. Aloitin kuntoilun. Olen käynyt juoksemassa hyvin säännöllisen epäsäännöllisesti. Leukani on meinannut lenkkien jälkeen loksahtaa maahan, kun olen huomannut jaksavani juosta yhtäkkiä oudon monta kilometriä ja vielä hyvään aikaan. Parhaan vauhdin saa ehdottomasti silloin, kun mukana on kirittäjä, mutta kyllä sitä yksinkin juoksee ihan mielellään. En tosin tiedä onko kirittäjästä kivaa, kun haistatan hänelle loppumatkasta pitkät ja totean vihaavani häntä yli kaiken. Mitäs rääkkää musta viimeisetkin voimat pihalle.

3. Olen katsonut Cougar Townia paljon. Loistavin komediasarja ikinä! Tuo piristystä jokaiseen surkeaan päivään. En voi kun ylistää, suosittelen ihan jokaiselle!

 photo WindowsPhoneIida_20140904_010.jpg

4. Masistelin. Koulu ja elämä yleensä. Kaikki on muka vihdoin hyvin, mutta sitten ei olekaan. Ja kuka hemmetti minä oikeasti olen? Identiteettikriiseilystä vois kirjottaa vaikka kokonaisen postauksen. Se vaikutti todella negatiivisesti koulumotivaatioonkin. Onneksi nyt ollaan taas voiton puolella!

5. Syön liikaa raejuustoa. Iitu oli mun luona vajaat pari viikkoa elokuun loppupuolella ja syötti mulle Kesoa ja sille tielle jäin. Saatan vetästä yhen ison purkin päivässä, eikä se todellakaan ole hyvä, koska raejuustonsyöntimääräni ei ole opiskelijan lompakolle sopivaa :D Voisihan sitä tietysti pahempiakin herkkuja olla..

6. Join elämäni ensimmäisen ES:n. Ja vielä toisenkin. Melkoset pärinät oli kyllä jälkikäteen. Mutta on kyllä opiskelijaystävällinen juoma esim. bileisiin joissa ei halua nauttia alkomaholia. Itse pyrin tosin pitämään tölkin bileissä visusti piilossa ja kaataa sitä aina vaivihkaa lasiin, ettei kukaan huomaa mitä juomaa todellisuudessa nautin :D

7. Kävin Elämä Lapselle -konsertissa pikkusiskon kanssa. Oli ihan loistava ilta, yllätyin jopa hyvien artistien ja biisien määrästä! Seuraavana päivänä koulussa ei ollu ihan niin kivaa, olin kotona Mikkelissä n. klo 2 yöllä ja seuraavana aamuna kasilta kouluun.

 photo WindowsPhoneIida_20140901_005.jpg

8. Blogin laiminlyönti. Ihan ahdistaa. Olen itkenyt viikoittain kavereilleni, kuinka kirjoittaminen on elämäni suola, enkä silti saa kirjoitettua blogiin yhtään mitään. Viime viikolla lähetin eräälle kaverilleni random-kielileikittelysähköpostin ja kaverilta tuli vastaukseksi "Iida, olet loistava kirjoittaja, ihan mahtava sähköpostiviesti!" ja meitsi rupesi melkein itkemään. Kun on halua kirjoittaa muttei muka ole aikaa. Toinen kaveri tosin lupasi myydä kameransa mulle, joten voisinkin tämän kaupanteon myötä alkaa ahkerammaksi bloggaajaksi. Ihan ilmoitusluontoisena asiana mikkeliläisille kavereilleni, saatan nakittaa teitä kuvaajan hommiin tulevaisuudessa!

9. Vanhenin! Apua! Kolme päivää tässä on nyt vietetty 22-vuotiaana. Ikäkriisiä ei näy missään, varmaan eka kerta johonki seittemää vuotee. On oikeasti aika siistiä olla juuri tämän ikäinen.

Mitäs teidän syksyyn kuuluu? Onko samanlaisia juttuja kuin allekirjoittajaneella? Postausehdotuksia saa myös laittaa!