tiistai 12. huhtikuuta 2016

kahvilahullun jäätelölöytö

Herkullista tiistaita kaikille! Kuten olen saattanut joskus mainita, olen aivan hillitön söpöjen pienien kahviloiden ystävä. En yleisesti ottaen pidä isoista kaupungeista, mutta ajattelin ottaa täällä Krakovassa ollessa ilon irti siitä isojen kaupunkien hyvästä puolesta - paikka kuhisee ihania pieniä kahviloita!

Yleisesti ottaen näitä paikkoja on hankala löytää. Laitan Google mapsin hakuun kahvilat Krakovassa ja sitten alan vain pyöriä alueella, jossa on kartan mukaan lukuisia kahviloita.


Jokunen viikko sitten löysin aivan huikean näköisen jäätelöbaarin! Minun piti alun perin etsiä ihan vain paikka, josta voisin nappasta palan kakkua ja ison kupin kahvia, mutta tämän jäätelöbaarin vetovoima vei voiton. Eihän tuon näköiseen paikkaan voi olla astumatta sisään?!

Lompakkoni tyhjeni Oreo-jäätelöpallon ja teekupin verran. Myyjät olivat aivan huikean ystävällisiä! Jäätelövalikoiman olisin tosin toivonut olevan kyseisessä paikassa vähän isompi.

Hämmentävää muuten on, etten tiennyt paikan nimeä ennen tätä päivää. Luulin sen olevan Lody, mutta se onkin vain puolaa ja tarkoittaa jäätelöä. Googlettamalla löysin, että jäätelöbaarin nimi on Lodziarnia Rinella. Paikka löytyy osoitteesta Świętego Tomasza 19.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Integration Camp - Murzasichle / Zakopane

Kun pari ensimmäistä viikkoa (ja vähän enemmänkin) Krakovassa on selätetty onnistuneesti, on syytä kääntää katseet taaksepäin ensimmäiseen viikonloppuu täällä, jolloin vietimme Integration Campia Etelä-Puolassa Murzasichlen kylässä lähellä Zakopanea.

 photo IMG_20160220_115343.png

Lähdimme perjantaina 19.2. kahden täyden bussilastillisen kanssa Krakovasta kohti Murzasichleä. Aikataulun mukaan matkan oli tarkoitus kestää noin kaksi tuntia, mutta loppujen lopuksi istuimme bussissa yli kolme ja puoli tuntia. Vaikka kuinka rakastan busseja, alkoi matkanteko jo vähän puuduttaa, sillä en ollut juurikaan syönyt kyseisenä päivänä. Onneksi mieltäni viihdyttivät uudet kauniit maisemat, korkeat vuoret ja kylät niiden juurilla. Puolalainen maaseutu.

 photo IMG_20160220_115350.png

Paikan päälle saapuessamme en voinut kuin hihkua riemusta. Suomessa sitä näkee aina vaan sitä samaa tasaista maisemaa. Olen viimeaikoina jopa ajatellut, että onko sisäinen maisemafiilistelijäni luopunut roolistaan ja siirtynyt jonkun enemmän sitä tarvitsevan ihmisen pääkoppaan. Myönnän, etten osaa arvostaa tarpeeksi kotikaupunkini tai syntymäpaikkani maisemia. Murzasichle oli kuitenkin jotain mitä en ole nähnyt koskaan ennen. Majatalo jossa yövyimme sijaitsi vuoristossa, jossa meni pieniä teitä sikin sokin ja josta oli aivan käsittämättömän kauniit maisemat jokaiseen suuntaan. Usein lomaillessa sitä tilaa vain helpon loman johonkin suurkaupunkiin, mutta tämmöiset pienet täydelliset kylät ovat niin paljon enemmän mieleeni.

 photo IMG_20160220_132221.png

Perjantaina illalla saimme nauttia barbeque-bileistä pienessä mökissä, jossa meille tarjottiin makkaraa ja kasvisgrillivartaita. Tutuistuin jälleen uusiin ihmisiin ja yritin selvittää kaikkien mahdollisten ihmisten nimet ja kotimaat. Voin kertoa, kotimaa on huomattavasti helpompi muistaa kuin nimi. Pienessä ahtaassa mökissä tuntui kuitenkin loppuvan tila kesken alta aikayksikön. Matkanteko oli myöskin saanut minut väsyneeksi, minkä vuoksi päätin jättää bilettämisen muille jo ennen kymmentä ja suunnata viihtyisään huoneeseen nukkumaan.

 photo IMG_20160220_134556.png

Hyvin nukuttu yö tuli tarpeeseen, sillä seuraavana aamuna lähdimme Zakopaneen. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään sen mukaan millaisen lipun ostimme - toiset pääsivät nauttimaan thermal poolin lämmöstä Zakopanessa vierailun jälkeen ja toiset eivät. Minä olin jälkimmäisessä porukassa. Olin aivan järkyttävän innoissani tulevasta päivästä. Ultimaattisena mäkihyppyfanina Zakopane on ollut suunnilleen aina matkustustoiveiden kärjessä. Kaupunki oli kuitenkin vielä täydellisempi kuin mitä osasin ajatella.

 photo IMG_20160220_134817.png

Zakopanessa matkustimme Skibussilla (junan kaltainen pieni kulkuneuvo) vuoren juurelta ylös korkealle Góra zar -vuorelle (toivon todella että tuo on sen vuoren nimi eikä sen kulkuneuvon jolla sinne menimme :D). Kun olimme astumassa skibussiin, en voinut hokea kavereilleni muuta kuin "I'm so excited!!!", sillä ainoastaan se kuvasi todellisia tunteitani. Lunta, korkeita vuoria ja täydellisiä maisemia joka puolella - mikä voi olla sen ihanampaa! Eräs ukrainalainen ystäväni kysyi, että tuleeko minulle kotoisa olo näistä lumista ja vuorista. Sanoin vain, että ei Suomessa ole lähellekään näin korkeita vuoria ja hän hämmästyi. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että Suomi on pelkkää lunta ja korkeita vuoria. On hauskaa musertaa näitä stereotypioita.

 photo IMG_20160220_134030.png

Kännykkäni tallennustila täyttyi uhkaavasti vuoren huipulle päästessämme. Sielu lepäsi niin totaalisesti, että kaikki oli pakko ikuistaa. Katselen näitä kuvia kaiholla ja pienen ärsytyksen vallassa näin jälkikäteen. Maisemat eivät vain näytä yhtään niin täydellisiltä kameran läpi, mutta eiväthän ne koskaan. Tuo paikka on kyllä yksi niistä nähtävyyksistä, johon aion varmasti palata vielä tulevaisuudessa. Paikka, jonne haluan viedä jonkun ystävän. Jonkun joka ihailee talvisia vuoristomaisemia yhtä paljon kuin minä.

 photo IMG_20160220_135221.png

Vuorelta laskeuduttuamme tutustuimme Zakopanen kaupunkiin enemmän vapaa-ajan muodossa. Kaupunki on vain vajaan 30 000 ihmisen asuinpaikka, mutta turistimäärät saivat sen näyttämään suurkaupungilta. Kävimme kavereiden kanssa syömässä päivällistä viihtyisässä ravintolassa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista. Ajattelimme, että lämmin keitto olisi hyvä vastapaino kylmälle ulkoilmalle, emmekä olleet väärässä. Itse päätin kokeilla perinteistä puolalaista zurek-keittoa, joka ylitti kaikki odotukset. Makuyhdistelmä oli jotain mihin en ollut tottunut. Liemen sekaan oli laitettu mm. makkarapaloja ja kananmuna. Keitto oli kuitenkin aivan älyttömän hyvää. Nauroin kavereilleni, että makkarakeitto on inhokkiruokaani Suomessa, mutta tämä zurek on jostain syystä aivan huikea makuelämys.

 photo IMG_20160220_135350.png

Vietettyämme pitkän päivän Zakopanessa suuntasimme jälleen kohti majataloa. Meidän porukka saapui majatalolle huomattavasti ennen thermal pool -porukkaa, joten meillä riitti vapaa-aikaa. Onneksi ihanat Erasmus mentorit olivat keksineet vetää meille tanssituntia. Oli ihan huikeaa tanssia pitkästä aikaa koreografian tahtiin, vaikka jalat menivätkin ihan solmuun liian nopean musiikin ja muutaman tanssittoman vuoden vuoksi. Ehkä voisin jossain vaiheessa Suomeen palatessani etsiä jostain tanssitunteja.

 photo IMG_20160220_135358.png

Tanssien jälkeen majatalon henkilökunta tarjosi meille ihanan myöhäisen päivällisen. Vatsat täynnä olimme todellakin valmiita Integration Campin viimeisiin bileisiin - toga partyihin! Olimme ostaneet perjantaina suomalaisen kämppikseni kanssa halvat valkoiset aluslakanat toogapartyjä varten. Omani osoittautui hieman liikan pieneksi, joten jouduin jättämään legginssit alle. Toogabileet olivat ideana kuitenkin ihan huikeat ja kyseiset bileet olivat myös allekirjoittaneen mielestä todella paljon paremmat, kuin edellisen illan barbeque-bileet. Jaksoin viettää aikaa bileissä pitkälle seuraavaan aamuun.

 photo IMG_20160220_163623.png

Viikonloppu Murzasichlessä ja Zakopanessa oli ikimuistoinen. Tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin ja näin aivan huikeita maisemia joka puolella. Tällaiset kokemukset ovat ehdottomasti niitä, joiden takia vaihtokokemus on niin ainutlaatuinen.

perjantai 19. helmikuuta 2016

ensimmäisiä kuulumisia Puolasta

Täällä ollaan, muutaman maan päässä Suomesta, Puolan toisiksi suurimmassa kaupungissa Krakovassa, vaihto-opiskelun merkeissä! Saavuin tänne maanantaina Norwegianilla, pyrähdin Oslossa välilaskun merkeissä. Voisin jopa sanoa, että olen kotiutunut muutamassa päivässä paremmin kuin hyvin.

 photo IMG_20160215_143055.png

Äiti tuli Krakovaan kanssani maanantaina ja palasi takaisin Suomeen eilen. Oli ihanaa, ettei tarvinnut yksin tutustua kaupunkiin. Jännitin myös englannin puhumista etukäteen paljon. Pelkäsin etten ymmärrä kaikkea mitä minulle puhutaan vaikka kuinka kysyn monta kertaa. Vaikka olemme äitini kanssa aika lailla tasoissa englannin taitomme kanssa, oli silti hyvä että joku oli varmistamassa kuulemiani juttuja ja kysymässä kysymyksiä joita ei itse tajunnut kysyä. En myöskään ole varma olisiko soluhuoneeni vieläkään asumiskelpoinen jos äiti ei olisi ollut mukana! :D

 photo IMG_20160217_125907.png

Asun hyvin lähellä keskustaa, kahden kilometrin päässä koulultani (University of Economics) soluasunnossa, jossa on lisäkseni 6 asukasta. Yksi kämppiksistäni on sattumoisin suomalainen, ja vaikka olemme hyvin kohteliaita muita kohtaan ja pyrimme puhumaan englantia jos lähellä on muita ihmisiä, on ihanaa että välillä voi käyttää myös omaa äidinkieltään. Kolme kämppiksistäni on ranskalaisia ja yksi on saksalainen. Yksi huone on vielä tyhjillään ja odotamme koko ajan kuka on tämä mystinen tuleva kämppis.

 photo IMG_20160215_143454.png

Jotenkin kummasti mukavuudenhaluisena suomalaisena on tottunut siihen, että kaikki paikat ovat tiptop siistejä. Myönnän etten juurikaan ajattele, että muualla asiat eivät ole samalla tavalla. Tiesin etukäteen, että Puolan hintataso on alhainen, mutta en jotenkin tajunnut ajatella, että siihen on syy joka minun olisi pitänyt tajuta - myös elintaso on huomattavasti alhaisempi. Meidän asunnon rappukäytävä näyttää sellaiselta, että Suomessa vastaava rakennus olisi pistetty asumiskieltoon. Kaikki on rapistunutta ja rappukäytävän seinät on kaiverrettu täyteen ties minkälaisia juttuja. Asuntomme lattia ei ole tasainen ja se natisee koko ajan kävellessä. Olen silti yllättynyt miten nopeasti olen tottunut täällä oloon, eikä lika ja rapistuneisuus häiritse minua enää lainkaan.

 photo IMG_20160217_134754.png

Kaupunkina Krakova on aivan ihana. Itse kaupunki on asukasluvultaan hieman Helsinkiä isompi, mutta metropolialue on pienempi kuin Suomen pääkaupunkiseutu. Minusta kaupunki tuntuu huomattavasti pienemmältä kuin Helsinki ja kämppikseni sanoi samaa. Se on mielestäni erittäin positiivista, maalaistyttö kun olen. Ihmettelen myös miten turvalliselta kaupunki vaikuttaa. Laitapuolen kulkijoita ei näy missään. Toissayönä rappukäytävän ovi oli mennyt rikki eikä sitä saanut edes kiinni joten asuntomme ovi rappukäytävään jouduttiin pitämään yön auki. Siltikään ei tullut turvattomuuden tunnetta.

 photo IMG_20160217_133404.png

Voisin puhua kaikesta kilometripostauksen verran, mutta nyt täytyy kiirehtiä. Tunnin päästä lähdemme viikonlopuksi Integration Campille! Siitä lisää myöhemmin :)

lauantai 30. tammikuuta 2016

läksiäislällätys

En muista olenko blogissani virallisesti maininnut, että olen lähdössä opiskelijavaihtoon Krakovaan kahden viikon päästä. Lupaan kertoa lähtöfiiliksiäni vielä myöhemmin. Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet viikon takaiseen ihanaan lauantailtaan ja -yöhön, jolloin vietin virallisia läksiäisbileitä vaihtoonlähdön ja täydellisen opiskelijaboksini kuoppaamisen kunniaksi.

 photo jaumlaumlkaappiida.png

25 neliön kokoinen pikkuyksiöni koki luultavasti historiansa raskaimman illan, kun kaikenkaikkiaan 17 ihmistä mahduttautui muutamaksi tunniksi pitämään hauskaa. Ihmisiä ripotteli sisään vähitellen, mutta kun kaikki olivat saapuneet, kävivät istumapaikat väliin ja luultavasti noin puolet väestöstä vietti iltansa lattialla. Onneksi se ei menoa haitannut.

 photo ruuat.png

Minun piti tehdä juhlia varten kahta suolaista ja kahta makeaa leivonnaista. En kuitenkaan osannut päättää kaikista bravuureistani niitä parhaita, joten päädyin tekemään kuutta eri sorttia. Sämpylöitä, parsakaalimunakasmuffineja, rocky roadeja, daim-täytteisiä suklaakeksejä (tunnetaan paremmin nimellä paskakakut), porkkana-appelsiinimuffineja ja soijapyöryköitä. Ruuat menivät paremmin kuin hyvin kaupaksi ja suorastaan soimasin itseäni siitä miksi olin vielä pyytänyt kaikkia vieraita tuomaan sipsiä, karkkia ja popcornia... Saatoin hukkua avaamattomiin karkkipusseihin seuraavana päivänä.

 photo kaatunutnaulakko.png

Väenpaljoudesta kertoo jotain se, että kaunis Jyskistä ostettu valkoinen naulakkoni meni ja katkesi kesken ratkiriemukkaimman illanvieton. Painavat talvitakit olivat sille liikaa. Onneksi hovivalokuvaaja Iitu ikuisti tilanteen ja onneksi veljeni rekkakuskin ammattitaidollaan sai naulakon edes jotenkuten pysymään pystyssä episodin jälkeen. Suurin osa takeista tosin siirrettiin kaapissa oleviin henkareihin.

 photo tietovisa.png

Minulla on jo useiden vuosien ajan ollut tapana pitää järjestämissäni juhlissa Iida-tietovisa. Nämäkään juhlat eivät tehneet poikkeusta. Olen aina hieman epävarma ohjelmanumeroiden suhteen. Ajattelen, että jos kaikki meneekin ihan plörinäksi. Kyselen vain itsekseni tyhmiä kysymyksiä eikä kenelläkään ole hauskaa. Iida-tietovisa ei kuitenkaan pettänyt tälläkään kertaa. Ennen tietovisaa jo hieman väsyneeksi käynyt tunnelma muuttui kertaheitolla naurunremakaksi. Vieraat osallistuivat kilpailuun pareittain, ja kun joukossa oli lapsuudenystävää, teatterikavereita, ystäviä Helsingin koulusta ja ammattikorkeakoulusta sekä sukulaisia, niin kaikki olivat vahvoilla jossain. Tietovisassa kysyttiin esimerkiksi toista nimeäni, koulujen nimiä joita olen käynyt ja kymmentä tv-sarjaa joita seuraan. Paras kysymys oli mielestäni ehdottomasti se, kun vieraiden piti kirjoittaa lapulle maksimissaan kolme hokemaa tai lausahdusta joita käytän usein. Joukossa oli esimerkiksi "tsufe", "truu dat", "Hannah Montana on paras", "tuutteko mun kaa A:han?" ja "mä vihaan mun elämää." Viimeinen oli tietysti kettuilua poikaystävältä :D

Tietovisan voittivat Iitu parinaan lapsuudenystäväni Noora. En tosin ole varma onko Noora ikinä ollut muussa kuin voittajajoukkueessa. Hän tietää minusta liikaa, tottakai kun olemme tunteneet niin kauan.

 photo vessa.png

Tietovisassa vierähti tunti, jonka jälkeen annoin vieraille vielä tehtäväksi kirjoittaa minulle läksiäisruno. Haasteeseen osallistui lopulta viisi runoa, joista voittajaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen poikaystäväni ja ystäväni kirjoittama kaunis runo, jonka esittelen teille tämän postauksen lopuksi.

Haluatte myös varmaan tietää mitä ylläolevassa kuvassa tapahtuu. Asuntoni vessa on about metri kertaa metri pinta-alaltaan, ja olemme usein Iitun kanssa pohtineet kuinka monta ihmistä sinne saataisiin mahtumaan kerralla. Tupareissani sinne ahtautui seitsemän halukasta, ja enemmänkin olisi mahtunut jos halukkaita olisi löytänyt. Asiahan on tietysti häirinnyt meitä niin pahasti viimeisen reilun vuoden aikana, että olemme lähes menettäneet yöunemme. Nyt saimme kuitenkin enemmän halukkaita haalittua mukaan ja mahdutettua vessaani kymmenen ihmistä. Poikaystävä kiteytti koko episodin toteamalla vessaan ahtautuessaan "meidän täytyy lakata tapaamasta näin" ja lopuksi "olipas mukavan lähentävä kokemus." Arvostan suuresti teitä kaikkia joiden kanssa saimme tämän mieltäni vaivanneen arvoituksen ratkottua!

Hiljaisuuden saavuttua jatkoimme hieman pienemmällä porukalla iltaa Kellari-baarissa. Koko ilta oli todellinen piristysruiske stressaavan elämäntilanteen keskellä. Haluan vielä kiittää tuhannesti teitä kaikkia, jotka tekivät läksiäisistäni ikimuistoisen! Tällaisten ihmisten ympäröimänä en ainakaan ole jäämässä Krakovaan yhtään kauemmaksi aikaa kuin on pakollista.

Niin, ja se runo.

Kun pimeänä talviyönä lihaa suolaan
muistelen valitettavaa lähtöäsi Puolaan.
Pidät hauskaa ja uusia ihmisiä tapaat.
Toisin kuin minä et vain kotonasi lagaa.
Kun kotiin lennät halvoin hinnoin
voin taas nauttia elämästäni täysin rinnoin.

perjantai 8. tammikuuta 2016

identiteettikriisi

Olen katsonut tyhjää tekstikenttää päivittäin.

 photo IMG_20151208_133616.jpg

Voisin kirjoittaa tarinan.... mutta kolmen lauseen jälkeen kyllästyn päähenkilöön.

Voisin kirjoittaa kuulumisistani.... mutta kun ei minulle kuulu mitään enkä ole tehnyt yhtään mitään.

Voisin kirjoittaa ajatuksiani.... mutta kun ne ovat niin sekavia etten ota niistä itsekään selvää.

Voisinpa olla taas yhtä ahkera kirjoittaja kuin ennen. Olisipa minulla kamera jolla ottaa valokuvia. Jaksaisinpa perehtyä blogin ulkoasun muokkaamiseen.

 photo 7d8b90c0-bec3-4003-a92f-ae5d610c764c.jpg

Kyllähän minusta kuitenkin on bloggaajaksi. Onhan?

lauantai 12. joulukuuta 2015

talvea etsimässä

En ole ikinä elämässäni käynyt pikkujouluissa. En ainakaan muistaakseni. Tänä vuonna niitä on eksynyt eteeni menetettyjen vuosien edestä, jopa neljät.

 photo IMG_20151121_161319.jpg

Olen kuitenkin onnellinen, että pikkujoulukauteni on nyt ohi ja pystyn siirtämään katseet suoraan kohti joulun viettoa. Tästä joulusta tulee hieman erilainen kuin edellisistä. En ole vanhempieni luona viikkoa ennen joulua auttamassa järjestelyissä vaan saavun keskelle perhejoulua vasta aattoaamuna tai aatonaaton iltana. Sitä ennen aloitan rauhassa joulumielen etsimisen täällä Mikkelissä.

 photo IMG_20151121_172600.jpg

Etsimisessä voi mennä kauan, sillä joulumieleni lähtee lumesta. Ei koristeista, ei joululauluista eikä lahjoista, vaan lumesta. Jos löydän jostain pienenkin lumikasan, teen sinne kotini jouluun asti - tai vähintään siihen asti kunnes kylmyys yllättää. Sen jälkeen yritän löytää joulumielen muutaman viikon takaisista talvisista maisemista.

torstai 26. marraskuuta 2015

paholainen poissa

Opinnäytetyö. Tuo paholainen, joka estää kaiken muun järkevän tekemisen. Tai vaikka ei estäisikään, niin tekee kaikesta muusta, kivoistakin asioista, hyvin vaikeaa ja stressaavaa. Ja stressi taas saa olon sellaiseksi, ettei mistään tule mitään ja tunnet itsesi epäonnistuneeksi, vaikka saisitkin jotain aikaiseksi.

 photo FB_IMG_1446410600330.jpg

Se on nyt vihdoin täysin valmis. Olo ei ole enää tyhmä ja surkea. Olo on helpottunut. Minä todella tein sen. Opinnäytetyöpaholaisen, jolla kaikki pelottelevat meitä pieniä ammattikorkeakoululaisia. Olo on samalla haikea. Mitä minä nyt kirjoitan? Opinnäytetyöprojekti on pysynyt rinnallani viimeiset puoli vuotta. On haikeaa luopua siitä. Olen oppinut paljon kaikkea uutta itsenäisesti tutkimalla. Voisinko aloittaa oman tutkimusprojektin? Kirjoittaa esikoisromaanini?

 photo 1305697216877.gif

Aion tehdä vaikka mitä opinnäytetyön valmistumisen kunniaksi. Haluan istua päivät pitkät Netflixin äärellä tuijotellen New Girliä ja Arrested Developmentia. Lukea kirjoja, paljon kirjoja. Pelata poikaystävän suosittelemia pelejä. Leipoa Oreo-juustokakun ja vaikka mitä muuta.

Tietysti se tärkein. Kirjoittaa blogia. Enemmän kuin tähän asti.