lauantai 30. tammikuuta 2016

läksiäislällätys

En muista olenko blogissani virallisesti maininnut, että olen lähdössä opiskelijavaihtoon Krakovaan kahden viikon päästä. Lupaan kertoa lähtöfiiliksiäni vielä myöhemmin. Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet viikon takaiseen ihanaan lauantailtaan ja -yöhön, jolloin vietin virallisia läksiäisbileitä vaihtoonlähdön ja täydellisen opiskelijaboksini kuoppaamisen kunniaksi.

 photo jaumlaumlkaappiida.png

25 neliön kokoinen pikkuyksiöni koki luultavasti historiansa raskaimman illan, kun kaikenkaikkiaan 17 ihmistä mahduttautui muutamaksi tunniksi pitämään hauskaa. Ihmisiä ripotteli sisään vähitellen, mutta kun kaikki olivat saapuneet, kävivät istumapaikat väliin ja luultavasti noin puolet väestöstä vietti iltansa lattialla. Onneksi se ei menoa haitannut.

 photo ruuat.png

Minun piti tehdä juhlia varten kahta suolaista ja kahta makeaa leivonnaista. En kuitenkaan osannut päättää kaikista bravuureistani niitä parhaita, joten päädyin tekemään kuutta eri sorttia. Sämpylöitä, parsakaalimunakasmuffineja, rocky roadeja, daim-täytteisiä suklaakeksejä (tunnetaan paremmin nimellä paskakakut), porkkana-appelsiinimuffineja ja soijapyöryköitä. Ruuat menivät paremmin kuin hyvin kaupaksi ja suorastaan soimasin itseäni siitä miksi olin vielä pyytänyt kaikkia vieraita tuomaan sipsiä, karkkia ja popcornia... Saatoin hukkua avaamattomiin karkkipusseihin seuraavana päivänä.

 photo kaatunutnaulakko.png

Väenpaljoudesta kertoo jotain se, että kaunis Jyskistä ostettu valkoinen naulakkoni meni ja katkesi kesken ratkiriemukkaimman illanvieton. Painavat talvitakit olivat sille liikaa. Onneksi hovivalokuvaaja Iitu ikuisti tilanteen ja onneksi veljeni rekkakuskin ammattitaidollaan sai naulakon edes jotenkuten pysymään pystyssä episodin jälkeen. Suurin osa takeista tosin siirrettiin kaapissa oleviin henkareihin.

 photo tietovisa.png

Minulla on jo useiden vuosien ajan ollut tapana pitää järjestämissäni juhlissa Iida-tietovisa. Nämäkään juhlat eivät tehneet poikkeusta. Olen aina hieman epävarma ohjelmanumeroiden suhteen. Ajattelen, että jos kaikki meneekin ihan plörinäksi. Kyselen vain itsekseni tyhmiä kysymyksiä eikä kenelläkään ole hauskaa. Iida-tietovisa ei kuitenkaan pettänyt tälläkään kertaa. Ennen tietovisaa jo hieman väsyneeksi käynyt tunnelma muuttui kertaheitolla naurunremakaksi. Vieraat osallistuivat kilpailuun pareittain, ja kun joukossa oli lapsuudenystävää, teatterikavereita, ystäviä Helsingin koulusta ja ammattikorkeakoulusta sekä sukulaisia, niin kaikki olivat vahvoilla jossain. Tietovisassa kysyttiin esimerkiksi toista nimeäni, koulujen nimiä joita olen käynyt ja kymmentä tv-sarjaa joita seuraan. Paras kysymys oli mielestäni ehdottomasti se, kun vieraiden piti kirjoittaa lapulle maksimissaan kolme hokemaa tai lausahdusta joita käytän usein. Joukossa oli esimerkiksi "tsufe", "truu dat", "Hannah Montana on paras", "tuutteko mun kaa A:han?" ja "mä vihaan mun elämää." Viimeinen oli tietysti kettuilua poikaystävältä :D

Tietovisan voittivat Iitu parinaan lapsuudenystäväni Noora. En tosin ole varma onko Noora ikinä ollut muussa kuin voittajajoukkueessa. Hän tietää minusta liikaa, tottakai kun olemme tunteneet niin kauan.

 photo vessa.png

Tietovisassa vierähti tunti, jonka jälkeen annoin vieraille vielä tehtäväksi kirjoittaa minulle läksiäisruno. Haasteeseen osallistui lopulta viisi runoa, joista voittajaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen poikaystäväni ja ystäväni kirjoittama kaunis runo, jonka esittelen teille tämän postauksen lopuksi.

Haluatte myös varmaan tietää mitä ylläolevassa kuvassa tapahtuu. Asuntoni vessa on about metri kertaa metri pinta-alaltaan, ja olemme usein Iitun kanssa pohtineet kuinka monta ihmistä sinne saataisiin mahtumaan kerralla. Tupareissani sinne ahtautui seitsemän halukasta, ja enemmänkin olisi mahtunut jos halukkaita olisi löytänyt. Asiahan on tietysti häirinnyt meitä niin pahasti viimeisen reilun vuoden aikana, että olemme lähes menettäneet yöunemme. Nyt saimme kuitenkin enemmän halukkaita haalittua mukaan ja mahdutettua vessaani kymmenen ihmistä. Poikaystävä kiteytti koko episodin toteamalla vessaan ahtautuessaan "meidän täytyy lakata tapaamasta näin" ja lopuksi "olipas mukavan lähentävä kokemus." Arvostan suuresti teitä kaikkia joiden kanssa saimme tämän mieltäni vaivanneen arvoituksen ratkottua!

Hiljaisuuden saavuttua jatkoimme hieman pienemmällä porukalla iltaa Kellari-baarissa. Koko ilta oli todellinen piristysruiske stressaavan elämäntilanteen keskellä. Haluan vielä kiittää tuhannesti teitä kaikkia, jotka tekivät läksiäisistäni ikimuistoisen! Tällaisten ihmisten ympäröimänä en ainakaan ole jäämässä Krakovaan yhtään kauemmaksi aikaa kuin on pakollista.

Niin, ja se runo.

Kun pimeänä talviyönä lihaa suolaan
muistelen valitettavaa lähtöäsi Puolaan.
Pidät hauskaa ja uusia ihmisiä tapaat.
Toisin kuin minä et vain kotonasi lagaa.
Kun kotiin lennät halvoin hinnoin
voin taas nauttia elämästäni täysin rinnoin.

perjantai 8. tammikuuta 2016

identiteettikriisi

Olen katsonut tyhjää tekstikenttää päivittäin.

 photo IMG_20151208_133616.jpg

Voisin kirjoittaa tarinan.... mutta kolmen lauseen jälkeen kyllästyn päähenkilöön.

Voisin kirjoittaa kuulumisistani.... mutta kun ei minulle kuulu mitään enkä ole tehnyt yhtään mitään.

Voisin kirjoittaa ajatuksiani.... mutta kun ne ovat niin sekavia etten ota niistä itsekään selvää.

Voisinpa olla taas yhtä ahkera kirjoittaja kuin ennen. Olisipa minulla kamera jolla ottaa valokuvia. Jaksaisinpa perehtyä blogin ulkoasun muokkaamiseen.

 photo 7d8b90c0-bec3-4003-a92f-ae5d610c764c.jpg

Kyllähän minusta kuitenkin on bloggaajaksi. Onhan?

lauantai 12. joulukuuta 2015

talvea etsimässä

En ole ikinä elämässäni käynyt pikkujouluissa. En ainakaan muistaakseni. Tänä vuonna niitä on eksynyt eteeni menetettyjen vuosien edestä, jopa neljät.

 photo IMG_20151121_161319.jpg

Olen kuitenkin onnellinen, että pikkujoulukauteni on nyt ohi ja pystyn siirtämään katseet suoraan kohti joulun viettoa. Tästä joulusta tulee hieman erilainen kuin edellisistä. En ole vanhempieni luona viikkoa ennen joulua auttamassa järjestelyissä vaan saavun keskelle perhejoulua vasta aattoaamuna tai aatonaaton iltana. Sitä ennen aloitan rauhassa joulumielen etsimisen täällä Mikkelissä.

 photo IMG_20151121_172600.jpg

Etsimisessä voi mennä kauan, sillä joulumieleni lähtee lumesta. Ei koristeista, ei joululauluista eikä lahjoista, vaan lumesta. Jos löydän jostain pienenkin lumikasan, teen sinne kotini jouluun asti - tai vähintään siihen asti kunnes kylmyys yllättää. Sen jälkeen yritän löytää joulumielen muutaman viikon takaisista talvisista maisemista.

torstai 26. marraskuuta 2015

paholainen poissa

Opinnäytetyö. Tuo paholainen, joka estää kaiken muun järkevän tekemisen. Tai vaikka ei estäisikään, niin tekee kaikesta muusta, kivoistakin asioista, hyvin vaikeaa ja stressaavaa. Ja stressi taas saa olon sellaiseksi, ettei mistään tule mitään ja tunnet itsesi epäonnistuneeksi, vaikka saisitkin jotain aikaiseksi.

 photo FB_IMG_1446410600330.jpg

Se on nyt vihdoin täysin valmis. Olo ei ole enää tyhmä ja surkea. Olo on helpottunut. Minä todella tein sen. Opinnäytetyöpaholaisen, jolla kaikki pelottelevat meitä pieniä ammattikorkeakoululaisia. Olo on samalla haikea. Mitä minä nyt kirjoitan? Opinnäytetyöprojekti on pysynyt rinnallani viimeiset puoli vuotta. On haikeaa luopua siitä. Olen oppinut paljon kaikkea uutta itsenäisesti tutkimalla. Voisinko aloittaa oman tutkimusprojektin? Kirjoittaa esikoisromaanini?

 photo 1305697216877.gif

Aion tehdä vaikka mitä opinnäytetyön valmistumisen kunniaksi. Haluan istua päivät pitkät Netflixin äärellä tuijotellen New Girliä ja Arrested Developmentia. Lukea kirjoja, paljon kirjoja. Pelata poikaystävän suosittelemia pelejä. Leipoa Oreo-juustokakun ja vaikka mitä muuta.

Tietysti se tärkein. Kirjoittaa blogia. Enemmän kuin tähän asti.

torstai 5. marraskuuta 2015

liian kaunis maailma

Olen ollut ehkä jollain tapaa kadoksissa viime aikoina. Olen muuttunut, tai oikeastaan kasvanut. Kasvanut siten, että paluuta menneeseen ei ole. Holtittomasti liehuva viiri on löytänyt lipputankonsa. Mitä näitä nyt on.

 photo IMG_20151104_141245.jpg

Olen jutellut tällä viikolla monen tärkeän ihmisen kanssa ja ymmärtänyt monia tärkeitä asioita. Olen ihmetellyt miksi en osaa enää juurikaan unelmoida. Elämän ongelmat tuntuvat pahemmalta kuin koskaan. Ennen olen sivuuttanut yksinäisyyteni sillä, että jossain on kuitenkin joku, joka pitää minusta. Olen sivuuttanut masentuneisuuteni unelmoimalla uudesta asunnosta, koulusta, isosta kaupungista.

Nyt ne kaikki ovat kunnossa. Asun ihanassa kaupungissa ja opiskelen alaa, josta olen kiinnostunut. Minulla on ystäviä sen verran, etten kaipaa enempää. Minulla on poikaystävä ja ihana asunto. Osa-aikainen työpaikka. Uskallan sanoa oman mielipiteeni. Oman elämän ja aikuisuuden pohja on rakennettu. Mitä muka enää tarvitsen?

 photo IMG_20151104_141252.jpg

Oikeastaan en mitään, paitsi uskallusta. Rohkeutta miettiä mitä tehdä valmistumisen jälkeen, vaikka minulla ei olekaan unelmatyöpaikkaa. Ajatella ehkä vähän jo vaihtoon lähtöä. Salaa haaveilla jo sieltä takaisin palaamisesta. Siitä, että seuraavaa asuntoa voisi kutsua kodiksi. Haaveilla sellaisista asioista, joista en ole koskaan osannut haaveilla. Muutosta ei pidä estää, sen pitää antaa tapahtua.

Se että en lähde enää kaikkiin asioihin mukaan lapsenomaisella innolla, ei tarkoita sitä että olisin muuttunut tylsäksi. Se on kasvamista. Perustukset on nyt rakennettu. Antaa talon valmistua hiljalleen ja jäädä loppujen lopuksi aina vähän kesken.

 photo IMG_20151104_141258.jpg

Oikeastaan, osaanhan minä innostua. Osaan innostua siitä, kuinka tämä maailma on liian kaunis jopa kameran takaa. Kuinka tässä maailmassa on liian paljon unelmia. Miksi hukkaisin ne heittämällä syrjään?

maanantai 2. marraskuuta 2015

minni matkassa minne menenkin

Muistatteko rakkaat lukijat vielä tämän postauksen. Jos ette, käykää lukemassa se. Tai varmaankin kävitte jo, koska jotta muistaisitte postauksen, se pitää avata. Kjehkjeh. Ovelaa vanhojen postausten markkinointia.

Asiaan. Kehuin linkittämässäni postauksessa hihhuloineen Baggu-repun maasta taivaisiin ja kohti ääretöntä ja sen yli. Ajattelin, että tuo on se reppu jota pidän kunnes kuolema meidät erottaa. Puolentoista vuoden päästä repun hankkimisesta tapahtui kuitenkin jotain ennenkuulumatonta. Baggu-repussa oleva kiristysnaru päätti päättää päivänsä, ja koska uuden narun hankkiminen olisi ollut liian vaivalloista, päätin hankalien kauppareissujen ja poikaystävän "toi sun Baggu-reppu on maailman surkein reppu" -hokemisten jälkeen hankkia jämäkämmän selkärepun.

 photo reppu1.png

Asoksen nettikauppaa selaillessani minulle selvisi, että Vans ja Disney tekevät yhteistyötä. Ikuinen Disney-fani alias neiti allekirjoittanut hyppi riemusta niin raivokkaasti, että olin tyytyväinen siihen, että kotini sijaitsee kerrostalon alimmassa kerroksessa. Bilettäessäni yritin kehitellä bisnesideaa, jonka johdosta minusta tulisi miljonääri ja voisin rahoillani tilata kaikki Vans x Disney -tuotteet.

Tarkemmin valikoimaa selaillessa silmääni osuivat ihanat reput. Mikki Hiirtä ja Minni Hiirtä. Ensimmäinen valintani oli Mikki Hiiri. Minni tuntui liian tyttömäiseltä, Mikki vähän neutraalimmalta. Jätin repun hankinnan muhimaan, sillä en ollut vielä keksinyt sitä bisnesideaa jolla rahoittaa ostokseni.

 photo reppu3.png

Muutamia viikkoja myöhemmin huomasin, että myös Zalando myy näitä Vans x Disney -tuotteita. Olin aivan innoissani, sillä onhan se nyt aina näppärämpää tilata suomenkielisistä verkkokaupoista. Kansainvälisyys ei ole pop ja silleen. Harmikseni Mikki-reppu oli loppuunmyyty, mutta samalla päätin, että haluan olla sen verran tyttömäinen, että kehtaan pitää Minni Hiiri -reppua. En ole katunut ostostani.

 photo reppu5.png

Nämä kuvat on otettu Iitun parvekkeella. Niin kivat kaupunkimaisemat. Tuota värikästä taloa voisi mennä katsomaan lähempääkin. Tai vaihtoehtoisesti hypätä vierestä metroon ja katsoa minne se vie (paljon onkin vaihtoehtoja...) Onneksi nyt on hyvä reppu reissaamiselle. Tapahtuivat matkat sitten lähelle tai kauas.

lauantai 31. lokakuuta 2015

pohdintoja rahasta

Puhuimme juuri poikaystävän kanssa rahasta. Niistä asioista, joihin panostamme rahallisesti. Niistä, jotka vaikuttavat hyvinvointiimme.

Hyvinvointi ei tarkoita minulle pelkästään sitä, että ostan kaupasta banaania ja maksan salikortista kuukausimaksun. En ole oikeastaan edes suuri hedelmien ystävä, enkä ole viimeaikoina enää innostunut salilla käynnistäkään juuri ollenkaan. Silti syön hedelmiä ja käyn salilla, koska ne ovat hyväksi minulle.

 photo DSC_1053.jpg

Toisenlainen hyvinvointi on sitä, kun panostat sellaisiin asioihin, jotka edistävät henkistä hyvinvointiasi. Minä rakastan käpertyä rankan päivän jälkeen katsomaan hyvää tv-sarjaa sohvan nurkkaan. Siksi minulla on Netflix. Oman tyylin etsiminen on rentouttavaa ja ihanien vaatteiden käyttäminen parantaa itsetuntoa. Yksi suosikkipuuhistani maailmassa on kahviloissa käyminen yksin. Otan läppärin kainaloon ja hemmottelen itseäni ostamalla suosikkikahvilastani latten ja suklaisen leivoksen. Jos läppärissä odottaa pakolliset koulutehtävät, eivät nekään tunnu ahdistavilta kahvilaympäristössä herkkujen äärellä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kohtuus kaikessa. Lukiovuosinani purin masennustani tilailemalla koko ajan uusia elokuvia nettikaupoista. Nyt en edes muista milloin olisin ostanut viimeksi DVD:n, vaikka minulla on ollut Netflix vasta kuukauden. Uuden vaatteen ostan ehkä keskimäärin kerran kahdessa kuukaudessa. Kahvilassa käyn suurin piirtein kuukauden tai parin välein. Tämä johtuu tietysti osittain siitä, että olen köyhä opiskelija, mutta toisaalta en usko, että raaskisin työssä käyvänäkään tuhlata järjettömiä summia kyseisiin asioihin, sillä muuten ne menettäisivät merkityksensä.

 photo IMG_20150725_123333.jpg

On yksi asia, johon olen viimeaikoina alkanut käyttää huomattavasti enemmän rahaa - elintarvikkeet. En ole koskaan pitänyt kokkaamisesta ja leipomisesta, mutta takkini on kääntynyt täysin näiden asioiden suhteen. Kun löydän mielenkiintoisen reseptin, en malta odottaa että pääsisin kokeilemaan sitä. Itsetehty leivos on lähes poikkeuksetta halvempi kuin kaupasta ostettu ja makua en edes lähde vertailemaan. Leipominen ja kokkaaminen rentouttavat minua. Parasta on se tunne, kun kokeilet reseptiä, jota et ole koskaan kokeillut ja jännittyneenä odotat onnistuuko tuotoksesi.

Mutta onhan sitä huonompiakin tapoja käyttää rahaa.

Minkälaisilla asioilla te lukijat parannatte hyvinvointianne ja hemmottelette itseänne?